sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Tyttöjen päivän saldo.

Vietettiin lauantaina tyttöjen laatuaikaa kolmen hyvän ystäväni kanssa. Päivään kuului shoppailua (ostokseni olivat tällä kertaa hyvin tumman puoleisia), hyvää ruokaa Amarillossa ja jälkkärijätskit Spice Icella, saunomista, höpöttelyä ja ennen kaikkea hyvää seuraa. Olipas mukava päivä! Vero Modasta ostin lyhythihaisen pitkän villapaidan tätä vilukissaa talvella lämmittämään.

Gina Tricotista tarttui mukaan ihana hamonen. Tätä haluan päästä käyttämään vielä syksykeleilläkin.

AndiAmosta ostin mustat tekonahkasaappaat. Viime talvena minulla oli vähän tämän tyyliset ja kävelin ne aivan loppuun. Peruskengät, jotka käy melkein kaiken kanssa.

Ja sitten Vilasta löytyi vielä takki, joka oli kaikista paras ostos. En ostanutkaan sitä pitkää villakangastakkia, vaan heti kun tämän löysin, ajatus takista muuttui. Vyötärölle takista jää kiva pussi, kun alaremmit kiristää. :)

Muutoin viikonloppu sisälsi vanhemmilla ja anoppilassa vierailua, ystävän luona aidan maalaamista, sukulointia ja vihdoin ja viimein sain luettua loppuun Stieg Larssonin Tyttö joka leikki tulella -kirjan. Loistava teos! Äsken kotiuduttiin ja nyt loppuilta telkkarin äärellä. Huomenna taas uusi viikko ja uudet kujeet.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Kaikki mikä kiiltää on ihanaa.

Miten hyvä fiilis, kun on urheillut ensin kunnolla aerobickissa, sitten syönyt herkullisen patongin kovaan nälkään ja nyt voi vaan rentoutua siistissä kodissa netissä surffaillen ja tänään postiluukusta kolahtanutta Glorian Kotia lueskellen. Nettikauppojakin on tässä tullut taas selailtua..

Minulle on jälleen tulossa pieni H&M:n tilaus, jonka tein lähinnä tämän mustan paljettimekon takia. Ihanaa, kiiltävää, bilejuttua. Can't wait to get it. Pelkästään yhtä vaatetta en viitsinyt tilata, joten paketissa on tulossa myös muutamia alusvaatteita sekä M:lle yksi paita.

Huomenna pyörähdän töiden jälkeen kaupungilla lähinnä loppuneen kynsilakanpoistoaineen perässä, mutta mieli tekisi vähän oikeasti vaateshoppailemaankin. Nettishoppailuhan ei ole oikeaa ostosten tekemistä. Tarvitsisin uuden villakangastakin, mustat saappaat ja muutenkin lämpimiä syysvaatteita. Illalla mennään myös katsomaan jo jonkin aikaa elokuvissa pyörinyt Kunniattomat paskiaiset, joten leffailtaa tiedossa. Leffan jälkeen lähdetään vielä pyörähtämään parilla, mutta myöhään ei pysty ulkona olemaan, jotta jaksaa taas aamulla herätä seitsemään töihin. On nuo aamuheräämiset välillä kyllä niin tuskaa, vaikka yllättävän hyvin olenkin niihin jo kesän aikana ehtinyt tottumaan. Antaahan olla, kun oikein pimeä ja synkkä syksy saapuu, että kuinka paljon sitten aamulla väsyttäisikään.. :)

Disney couture

Sain kaverilta vinkin ihastuttavista Disney couture -koruista ja heti piti Googlen kuvahaulla mennä kurkkimaan millaisia koruja ne sitten oikein ovatkaan.
Olen ehdottomasti enemmän valkokultaan ja hopeaan mieltynyt, mutta silti korut ovat tosi ihania. Voisinpa itselleni jonkinlaisen Tinker Bell eli Helina Keiju -korun tahtoakin. :)

tiistai 22. syyskuuta 2009

Kalenteriaddikti ja listahirmu.

Olen kalenteri-ihminen. Kirjoitan niin tärkeät kuin turhatkin tapahtumat ja asiat kaleteriini, jota mielelläni myöhemminkin selailen ja seuraan mitä sitä on tullut tehtyä. Kalenteri on täyttynyt kaikenlaisesta tulevien viikkojen osalta. Tulossa on tyttöjen viikonloppu (shoppailua, gossippia, saunaa ja hyvää ruokaa all day long), kolme opparin haastattelua, yhteislenkki kaverin ja hänen koiransa kanssa, aerobickia ja kiinteytysjumppia, Helsingin reissua (minähän ravaan siellä nykyään ihan yhtenään!), Kalpa-Ässät jääkiekkopeli, muistutuksia siitä kuinka haastattelut pitää litteroidakin, kaverin viikonloppuvierailu meille jne..

Olen myös ahkera tekemään kaikenlaisia listoja. Töissä minulla on aina jonkinlainen tehtävien töiden lista sekä ostoslista hankittavista tai pian loppuvista tarvikkeita. Kohta alan jo suunnittelemaan listaa siitä mitä voisin ostaa kenellekin joululahjaksi. En ole toki liian ajoissa.. ;)

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Back to the 80's

Totally 80's -bileet juhlittu! Bileet sisälsivät tietenkin vuosikymmenen teemaan sisältyvää musiikkia, herkkuja, muutaman kilpailun sekä yleistä jutustelua ja hauskanpitoa.

Oma asu koostui Onlyn mustista hieman korkeavyötäröisemmistä housuista, H&M:n lepakkopaidasta, M:n niittivyöstä sekä kasasta kaikenmallisia ja värisiä helmiä, rannekoruja sekä pinkit isot korvikset. Laukkuna toimi eilen H&M:ltä hankittu neonpinkki niittilaukku, joka taitaa jäädä tästä eteenpäin ihan käyttämättömäksi.

Bileiden kuvamateriaali ei ole jostain nimeltä mainitsemattomasta syystä oikein julkaisukelpoista, mutta kyllä osa bilevieraista oli panostanut oikein kunnolla juhlavaatetukseen. Löytyipä joukosta yksi vuosikymmenestä erehtynytkin, nimittäin 70-luvun John Travolta tyyliin pukeutunut kaveri. :)

lauantai 19. syyskuuta 2009

Huippua kaikekseen.

Ennen mitään muuta on pakko päästä vähän hehkuttamaan, nimittäin Milo suoritti aamulla noutajien taipumuskokeen hyväksytysti läpi ensimmäisellä yrittämällä. Taipparitulon NOU1 on ollut M:llä haaveissa suorittaa siitä saakka, kun Milon hankintaa vielä vasta harkittiin ja nehän meni kerta heitolla heittämällä läpi siitä huolimatta, että koetuomitsijalla oli tiukka linja arvosteluissaan. Wuhuu!!! :)

Loistavien tulosten jälkeen suunnattiin kaupungille Subille syömään ja illan "Totally 80's"-bileitä varten juttuja ostamaan. Pinkki on niin ei-mua kuin olla voi, mutta illan värimaailma tulee koostumaan mustasta, valkoisesta ja erilaisista pinkin sävyistä oikein räikeän neonpinkistä hailakamman väriseen sävyyn. Asukuvaa tulossa myöhemmin. Koruja ostin vähän liikaakin, joten saa nähdä mihin lopulta päädyn.

Koko viikon oli tehnyt mieli ulos syömään ja eilen käytiin Memphisissä herkuttelemassa rankan työviikon päätteeksi. Olin aivan ähkynä ihanan chicken pastan (pastaa, kanaa, valkosipulipestoa, parmesan lastuja, lämpimiä kasviksia ja punasipulia) ja pähkinäsuklaakakun ja vaniljajäätelön jäljiltä. Pasta annos oli aivan valtava ja siitä jäi melkein puolet syömättä, vaikka tutut kyllä tietää, että saan uppoamaan itseeni kohtuullisen paljon syötävää tarvittaessa.. ;) Nyt hiemen loikoilua ja sitten illan hulinoihin valmistautumaan.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Keskiviikkoillan mietteitä.

Olin jo henkisesti valmistautunut siihen, että teen tänään "kevyen" 14 tunnin työpäivän, mutta pääsinkin lähtemään jo 8,5 tunnin jälkeen kotiin, eikä haittaa kyllä yhtään. Rästitekemistä kyllä löytyy, vaikka ylimääräinen rahakin olisi kieltämättä kiinnostanut. Saan illan vietettyä loistavasti kotona punaturkin kanssa touhuten, kotipuuhaillen ja jättimäiseksi kasvanutta lukemattomien lehtien pinoa hieman edes pienentäen. Opiskelujututkin tulivat äsken mieleen ja kävin kirjastossa lainaamassa muutaman uuden opuksen opinnäytetyötäni varten (avasin muuten opparini äsken koneelle ensimmäisen kerran yli kuukauteen, hups!) ja silmäilin kalenteriani läpi miettien, että milloin ihmeessä lähden reissun päälle loppuja opinnäytetyön haastatteluja tekemään.
(Kuvat 1 & 2)

Viikonloppua varten pitäisi ehtiä kaupungillekin pyörimään, sillä lauantaina olen menossa "Totally 80's" -bileisiin ja tarvitsen jotain päällepantavaa. Glitteristä jo tiedän ostavani isot ja värikkäät korvikset ja ehkä samaan sarjaan kaulakorunkin, muta muuten olen vielä aivan hukassa asuni kanssa. Inspiraatiota haen parhaillaan kuvattavan Sex and the city 2 -elokuvan 80-luvun tyylistä, mutta en aio sentään Kim Cattrallin tasoiseen rohkeaan ja räiskyvään lookiin asti panostaa. Jotain hillittyä, mutta silti kasaria.

Vaikka muuten shoppailemaan asti en ole vielä ehtinyt, niin muumimukin kävin jo maanantaina Prismalta hankkimassa kokoelmiini. :) Nyt kotipuuhailemaan!

maanantai 14. syyskuuta 2009

Paluu kesään.

P.S i love fashion -blogista nappasin kivan kesäkyselyn, jonka avulla pääsin vielä verestämään kuluneen kesän muistoja. Kesä oli kaikekseen ihana, joten sitä voi muistella todellakin hymyssä suin :)

Paras ostos: Kesän ehdoton hankinta oli parvekekalusteet. Pöytäkalusteet sekä isän tekemät sisustustikkaat, sekä tekstiilit. Kaikki kokonaisuutena teki parvekkeestamme oikein viihtyisän kesäloikoiluun.

Hauskimmat juhlat / illanvietot: Näitä on niin monta, että en pysty parhainta päättämään. Alkukesän Helsingin reissu, häät, mökkeilyt ja niin monen monet lauantai-illat Kuopion yössä.. :)

Kesäbiisi: Aste - Poikkeus sääntöön. Tämä taisi olla tämän kesän hitti.

Paras matkakohde: Tallinnan reissu, joka oliskin kesän ainut varsinainen matkakohde.

Paras leffa: Mitähän niitä kesällä ilmestyikään.. Ei tuu mieleen muuta kuin se, et käytiin kattoo uusin Harry Potter, joten vaikka se.

Kesäkuva:
Kesäflirtti: Öö..

Paras päivä: Ei voi sanoa yhtä parasta päivää, mutta aivan varmasti joku aurinkoinen viikonlopun hellepäivä. Ystäviä, rentoutumista, ruskettumista..

Olen oppinut: Itsestäni taas uutta. Työharjoittelussa olen oppinut paljon uusia asioita ja sellainen fiilis on jäänyt, että ihan oikeita asioita ne on siellä koulussa meidän päihin takoneet.

Kampaus: Kesän illanviettoihin suorat hiukset suoristusraudan ja hiustuotteiden avulla. Rannalle sökerönuttura.

Laukku: Musta pieni rusettilaukkuni.

Vaatekappale: Valkoiset paidat ja tunikat sekä beiget shortsit. Ja bikinit tietenkin.

Kesälukeminen: Stephenie Meyeriä, Sophie Kinsellaa ja Emily Giffiniä.

Kosmetiikkatuote: Lumenen aurinkopuuteri.

Koru: Kalevala Korun Vanamo kääty sekä kolminkertainen rannekoru. Mun lemppari kesäkorut jo toista vuotta.. :)

Kahvi: Maidolla ja aamulla nautittuna.

Kengät: AndiAmon mustat gladiaattorit ja Biancon mustat korkkarit.

torstai 10. syyskuuta 2009

Bathroom.


Nyt pääsette ensimmäistä kertaa kurkistamaan hieman pieneen kylpyhuoneeseemme. Vaaleaa täälläkin, niin kaakelit kuin kori ja säilytys"rasiatkin" vai miksi noita pyöreitä juttuja pitäisi kutsua. Kylpyhuoneen kosmetiikkamäärästä valehtelematta ainakin 9/10 osaa on minun, mutta niinhän se taitaa lähes kaikkialla olla. Mies ihmettelee naisten tarvitsemien purkkien ja purnukoiden määrää. Niitä säilytetään peilikaapissa, tässä pesukoneen päällä ja myös kapeassa korkeassa kaapissa, joka on myös pyyhkeitten ja hiustenlaittovempaitten valtakuntaa.

Palaan blogin pariin aikaisintaan maanantaina, sillä viikonloppu sujuu ensin kaverin läksiäisiä vietellen ja sitten hetken mielijohteesta keksityn reissun merkeissä Espooseen, jossa vastaavasti pidetään ennenaikaisia tupareita samalla kun autetaan kaverin uuden kodin laitossa. Mukavaa viikonloppua ihanaiset! :)

Gaalasuunnittelua.

Koulumme järjestää valmistuville opiskelijoille vuosittain gaalan marraskuussa. Tapahtumaa ollaan odotettu jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ja tänä vuonna on meidän vuoromme päästä juhlimaan. Paikalle kokoontuu koko vuosikurssi, opettajia, ammattikorkeakoulun rehtori sekä isompien yritysten johtajia kanssamme illallistamaan, kuuntelemaan puheita ja nauttimaan illasta. Opiskelujen loppuhuipentuma, vaikka gaalan jälkeen vielä opparin kimpussa pitää ahertaakin.

Viime vuonna olin gaalan jatkoilla "kuokkimassa" ja katselemassa juhlintaa hieman sivullisena juhlien järjestäjien kanssa, mutta koska tänä vuonna varsinaisesti päästään juhlakaluiksi, haluan panostaa päivään eritavalla. Alkukesästä asti on juhlapuvuista kohistu. Kaikki miettivät asuvalintoja, miten hiukset laitetaan ja entä jos itsekin keksittäisiin juhlaan ohjelmaa mm. jakamalla suosikkiopettajillemme pieniä muistamisia.

Ennen juhlia on hankitava kaikki; gaalamekko, kengät ja laukku. Lisäksi haluan ehdottomasti kampaajalle ja mahdollisesti varaan meikkaajallekin ajan.

Kuva

Mekoksi olen miettinyt jotain tämän mallista. Olkaimeton maahan asti ulottuva mekko, jossa saisi olla mahdollisesti kirjailuja tai koristuksiakin. Väristä en vielä tiedä. Toisen gaalaan saapuvan luokkalaiseni kanssa olemme lähdössä lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna kiertämään Helsingin liikkeitä ja sillä reissulla toivon asun löytyvän. Ennen tuota on tarkoitus kuitenkin kierrellä kotikaupungin liikkeet läpi, josko täältä jo löytyisi hyvä malli. Teettämällä saisi tahtomansa, mutta en tunne läheltä ketään ompelijaa ja helpommalla pääsen, kun ostan valmiin mekon. Juhlien odotus senkuin kasvaa.. Marraskuu tulee yllättävän nopeasti.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Moomin

Taidan olla rakastunut!

Muumimukien keräilijänä olen aivan innoissani, että uusin muki on niin kiva. Uusi Seikkailu -astiasto on kokonaisuudessaankin aivan ihana. Muki on ehdoton hankinta, mutta kannellisia 0,7 litran sekä 1,2 litran purkkejakin voisi harkita. Eilen kävin Prismalta mukia metsästämässä, mutta en yllättynyt, kun kuulin, että myyntiin tullut erä oli viety käsistä. Vielä niitä tulee lisää.. :)

Kuva

maanantai 7. syyskuuta 2009

Koiratreffit.



Yritäppä saada tuosta joukosta hyvää kuvaa. Menoa ja melskettä, vilinää ja vilskettä. Koiran riemukasta elämää.

...ja kukas koira se ei kuulunutkaan joukkoon! ;)

Pieniä palasia.

Jos saisit koko loppuelämäsi ajan hankkia vaatteita vain yhdestä liikkeestä, mikä se olisi?
- Zara tai Vila.

Jos laittaisit 100 000€ euroa hyväntekeväisyyteen, mikä olisi kohde? Itseään ei saa valita. ;)
- Enpä osaa äkkiseltään sanoa varmaa kohdetta, mutta osittain voisin kohdistaa rahani lapsityöhän ja osittain vanhus- ja vammaistyölle.

Mitä harrastat?
- Koiran kanssa touhuamista, lenkkeilyä, jumppia, blogeilua, lukemista.

Kaikki maat missä olet matkustellut? Suosikkisi niistä, miksi?
- Saksa, Hollanti, Belgia, Ranska, Viro, Ruotsi, Kreikka, Espanja, Skotlanti, Bulgaria, Malta. Kreikkaan olen tykästynyt ilmaston, ruuan ja ihmisten takia. En ole koskaan manner-Kreikassa käynyt, joten kokemukseni perustuu Rodoksen ja Kosin saariin sekä vaihtariaikana tutustumiini ihmisiin turistilomien lisäksi. :)

Jos saisit valita minkä tahansa maan, missä asuisit? Suomea ei saa valita.
- Hollanti. Kaupunginkin tietäisin, jonne ainakin aluksi muuttaisin, jos pitäisi Hollantiin pysyvästi muuttaa - Zwolleen. Suomen ja Hollannin kulttuurit ovat niin lähellä toisiaan, hollantilaiset puhuvat todella hyvää englantia, tuttu ja kiva maa ja töitäkin voisi löytyä melko helposti.

Mitä alaa haluaisit opiskella, jos ei olisi mitään rajoituksia (kuten pääsykokeet, huono matikkapää, tms.)?
- Sosiologiaa sekä pedagogiset opinnot. En sano, ettenkö jotain noista vielä joskus opiskelisi.

Lempitelkkasarjat?
- Gossip girl, Sex and the city, Lipstick Jungle.

Parasta sinussa, ulkonäössä, luonteessa?
- Olen sosiaalinen, iloinen ja autan toisia mielelläni. Sit ulkonäössä, et oon pitkä (170cm) ja mulla on pitkät jalat.

Jos vaikka kuukauden ajan saisit käyttää vain kolmea meikkituotetta, mitkä ne olis?
- Cliniquen meikkivoide, max factorin puuteri ja joku hyvä tuuheuttava ripsari.

Karmein muotitrendi kautta aikain sun mielestä?
- Krepatut hiukset.

Unelma-asuntosi?
- Sopivan kokoinen uusi koti omalla pihalla. Iso olohuone, sauna ja iso kylppäri. Erillinen wc, parveke ja terassi, vaaleaa ja tummaa puuta värisävyinä.. Järven rannalla ja lähellä kaikkea.

Top 5-lemppariblogisi?
- Kaikki eniten seuraamani ja suosikit löytyy tuosta viereisestä listasta. (:

Jos voittaisit kymppitonnin, mitä ostaisit? Entä sadallatuhannella? Entä miljoonalla?
- Kymppitonnilla sisustaisin ja lähtisin M:n kanssa Thaimaaseen pitkälle lomalle. Sadalla tuhannella edellisten lisäksi pistäisin rahat asuntoon, mutta päälle tarvittaisiin vielä lainaa. Miljoonalla ei enää lainasta tarvitsisi huolehtia ja asuntokin voisi olla sen mukainen. Toisen auton voisimme hankkia ja osan rahoista sijoittaisin. Ja tietenkin shoppailemaan.. :)

Tämän vuoden paras vaateostos? Miksi?
- Tulee vaan mieleen noi uudet Biancon nilkkurit. Niistä oon niin tyytyväinen.

Rakkain vaatteesi?
- Rakastan unihousuja, mutta ei mitkään niistä erityisen rakkaita oo. Mutta vastaan silti, että unihousut!

Kaikki työt mitä olet elämäsi aikana tehnyt?
- Lastenhoitaja, vanhustenhoitaja, nuorisotalonvalvoja, isonen, varhaisnuorten kerhonohjaaja, myyntineuvottelija, toimitusjohtaja, myyjä, sisäänostaja, toimistotyöntekijä..

Oletko joskus harrastanut jotain sellaista, mitä et enää harrasta? Mitä, miksi lopetit?
- Ala-asteella soitin muutaman vuoden pianoa ja harrastin yleisurheilua, mutta ikinä ne ei olleet mun juttuja. Ylä-asteella ja lukiossa tanssin jazzia, mutta se harrastus jäi kun muutin pois kotipaikkakunnalta. Lauloin myös jonkin aikaa kuorossa, mutta ei se kuorolaulantakaan niin ihanaa ollut.

Tulevaisuuden suunnitelmasi ja missä tapasit poikaystäväsi.
- Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on valmistua tradenomiksi ja jatkaa töitä nykyisessä työpaikassani harjoittelun jälkeenkin. Myöhemmästä en vielä tiedä, sillä mahdollista on suuntaamme nenämme Etelä-Suomeen, jos M päättää tosissaan hakea yliopistoon ja sinne pääsee tai täältä ei hyviä töitä tulevaisuudessa löydy. Ja poikaystäväni tapasin niinkin kliseisesti kuin että hän on hyvän ystäväni isoveli. ;)

Kuinka pitkä olet?
- 170cm.

Oletko kokenut vastoinkäymisiä paljon?
- En ole.

Onko teillä kotona kirjahylly? Sisältääkö se vain kirjoja, kuinka paljon niitä on?
- Kirjahylly löytyy, mutta se sisältää muutakin kuin kirjoja. Kirjoja on ehkä n. 40kpl, liuta dvd:tä ja lisäksi rottinkikoreja ja joitain koriste-esineitä.

Kallein ostamasi esine?
- Sohva.

Entä kallein ostamasi vaate, laukkuja ja kenkiä ei lasketa?
- Ei ole mitään äly kallista. Ylioppilasmekko tuli ekana mieleen.

Oletko koskaan ollut festareilla?
- Himos festivaaleilla ja Kuopio rockissa.

Kiitos Alma kivasta haasteesta Alma. Nyt tekin tiedätte minusta ehkä jotain uutta.. :)

lauantai 5. syyskuuta 2009

Uusi lyhty.

Askosta löytyi kiva lyhty tarjouksesta. Milolle toin myös tuliaisiksi uuden lelun ja toinen leikkii sillä nyt onnesta soikeana. Sen sijaan yhtään kivaa neljän hengen ruokaryhmää ei osunut silmään. Lähes kaikki ruokaryhmät olivat muutenkin kuudelle hengelle ja siis meidän keittiöön aivan liian isoja.

Nyt teen itselleni Blå Bandin lämpimän tomaatti-basilika kupin ja käperryn viltin alle sohvan nurkkaan lukemaan Millenium -trilogian ensimmäisen osan loppuun ja ottamaan sen jälkeen pienet päiväunet. Meinaa syysflunssa iskeä, mutta yritän kovasti taistella sitä vastaan. Milon kanssa tänään vielä lenkkeillään ja sitten valmistautumaan tyttöjen lauantai-illan rientoihin. :)

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Ostosmaraton.

Ollaan kaverin kanssa pidetty kahtena viime päivänä oikein shoppailumaratonia. Ei ajallisesti, vaan lähinnä määrällisesti. Pelkästään Sokokselta olen ostanut viime päivinä Cliniquen meikkivoiteen ja turvotusta laskevan silmänympärysvoiteen, hammasharjan ja -tahnan, Doven suihkusaippuaa, Wellan Performance hiuslakkaa, Wellan Lifetex shampoota ja hoitoainetta, Lumenen Natural Code kasvojenpuhdistusaineen... Mitähän vielä! Myyjältä sain huippuja näytteitä Cliniquen kasvojen puhdistusaineesta, kosteusvoiteesta, miniripsarin ja huulikiillon. Näytteet eivät ole mitään pieniä näytepussukoita vaan ihan kunnon kokoisia tuubeja.

Ostosmaratonin huipentumana sain kuin sainkin ne Biancon harmaat nilkkurit. Kenkiä oli tullut liikkeeseen mustana ja harmaina ja pitkän arpomisen ja myyjän kanssa jutustelun jälkeen päädyin harmaisiin. Mustia kenkiä on aina ja niitä löytää helpommin. Noiden harmaiden väri on niin kiva. Shoppailun päätteeksi käytiin myös katsomassa elokuva "Haarautuvan rakkauden talo" ja tykkäsin. Elokuvan aikana sai todella nauraa ja aikamoista ihmissuhdeympyrää elokuvassa käytiin läpi. Leffan jälkeen vielä subilta ruokaa. Nam.

Olen ollut viimeisen viikon aikana niin paljon menossa, etten ole kotona ehtinyt muuta kuin käydä kääntymässä ja nukkumassa. Tänään minulla oli aikaa purkaa Tallinnan reissun matkalaukut ja pestä pyykkiä. Kohta otan koko viikon haaveissa olleet päiväunet. Välipäivä kaikesta. Huomenna olisi kiinteytystunti illalla ja koti-ilta. Lauantaina taas mennään ja ensi viikolla ystäväni majailee meillä ainakin joitain päiviä, sillä hän muuttaa tavaransa aivan toiselle puolelle Suomea jo viikkoa ennen varsinaista muuttopäiväänsä. Ohjelmaa siis tiedossa.. :)

Kotia uudistamaan.

Viikonloppuna lähden kiertelemään huonekaluliikkeitä, mikäli on aikaa. Sain tänään hyviä uutisia, nimittäin työsuhteeni jatkuu harjoittelun päätyttyäkin ja M sai omalta työrintamaltaan hyviä uutisia eilen, joten nyt päästään viimein uudistamaan meidän keittiön ruokailuryhmä. Jo tätä on odotettukin!

Visiona on etsiä neljän hengen ruokailuryhmä, jossa on tumma pöytä ja vaaleat kankaiset tuolit. Mietittiin ihan kokonaan vaaleatakin settiä, mutta saattaisi mennä liian värittömäksi.

Himoitsisin vanhemmiltani olohuoneeseemme ihanaa tummaa, vanhaa perintölipastoa, mutta äitinikin on huonekaluun yhtä ihastunut, joten sen saaminen jää vain haaveeksi. Keskitytään tällä hetkellä lähinnä tekstiileihin. Verhoja, torkkupeittoja, pientä pöytäliinaa sohvapöydälle, tyynyjä..

Niin ja lisää kynttilöitä sekä erilaisia kippoja ja kuppeja, joissa kynttilöitä on kiva poltella. ;)

Kuvat: Asko, Isku