Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. syyskuuta 2009

Pieniä palasia.

Jos saisit koko loppuelämäsi ajan hankkia vaatteita vain yhdestä liikkeestä, mikä se olisi?
- Zara tai Vila.

Jos laittaisit 100 000€ euroa hyväntekeväisyyteen, mikä olisi kohde? Itseään ei saa valita. ;)
- Enpä osaa äkkiseltään sanoa varmaa kohdetta, mutta osittain voisin kohdistaa rahani lapsityöhän ja osittain vanhus- ja vammaistyölle.

Mitä harrastat?
- Koiran kanssa touhuamista, lenkkeilyä, jumppia, blogeilua, lukemista.

Kaikki maat missä olet matkustellut? Suosikkisi niistä, miksi?
- Saksa, Hollanti, Belgia, Ranska, Viro, Ruotsi, Kreikka, Espanja, Skotlanti, Bulgaria, Malta. Kreikkaan olen tykästynyt ilmaston, ruuan ja ihmisten takia. En ole koskaan manner-Kreikassa käynyt, joten kokemukseni perustuu Rodoksen ja Kosin saariin sekä vaihtariaikana tutustumiini ihmisiin turistilomien lisäksi. :)

Jos saisit valita minkä tahansa maan, missä asuisit? Suomea ei saa valita.
- Hollanti. Kaupunginkin tietäisin, jonne ainakin aluksi muuttaisin, jos pitäisi Hollantiin pysyvästi muuttaa - Zwolleen. Suomen ja Hollannin kulttuurit ovat niin lähellä toisiaan, hollantilaiset puhuvat todella hyvää englantia, tuttu ja kiva maa ja töitäkin voisi löytyä melko helposti.

Mitä alaa haluaisit opiskella, jos ei olisi mitään rajoituksia (kuten pääsykokeet, huono matikkapää, tms.)?
- Sosiologiaa sekä pedagogiset opinnot. En sano, ettenkö jotain noista vielä joskus opiskelisi.

Lempitelkkasarjat?
- Gossip girl, Sex and the city, Lipstick Jungle.

Parasta sinussa, ulkonäössä, luonteessa?
- Olen sosiaalinen, iloinen ja autan toisia mielelläni. Sit ulkonäössä, et oon pitkä (170cm) ja mulla on pitkät jalat.

Jos vaikka kuukauden ajan saisit käyttää vain kolmea meikkituotetta, mitkä ne olis?
- Cliniquen meikkivoide, max factorin puuteri ja joku hyvä tuuheuttava ripsari.

Karmein muotitrendi kautta aikain sun mielestä?
- Krepatut hiukset.

Unelma-asuntosi?
- Sopivan kokoinen uusi koti omalla pihalla. Iso olohuone, sauna ja iso kylppäri. Erillinen wc, parveke ja terassi, vaaleaa ja tummaa puuta värisävyinä.. Järven rannalla ja lähellä kaikkea.

Top 5-lemppariblogisi?
- Kaikki eniten seuraamani ja suosikit löytyy tuosta viereisestä listasta. (:

Jos voittaisit kymppitonnin, mitä ostaisit? Entä sadallatuhannella? Entä miljoonalla?
- Kymppitonnilla sisustaisin ja lähtisin M:n kanssa Thaimaaseen pitkälle lomalle. Sadalla tuhannella edellisten lisäksi pistäisin rahat asuntoon, mutta päälle tarvittaisiin vielä lainaa. Miljoonalla ei enää lainasta tarvitsisi huolehtia ja asuntokin voisi olla sen mukainen. Toisen auton voisimme hankkia ja osan rahoista sijoittaisin. Ja tietenkin shoppailemaan.. :)

Tämän vuoden paras vaateostos? Miksi?
- Tulee vaan mieleen noi uudet Biancon nilkkurit. Niistä oon niin tyytyväinen.

Rakkain vaatteesi?
- Rakastan unihousuja, mutta ei mitkään niistä erityisen rakkaita oo. Mutta vastaan silti, että unihousut!

Kaikki työt mitä olet elämäsi aikana tehnyt?
- Lastenhoitaja, vanhustenhoitaja, nuorisotalonvalvoja, isonen, varhaisnuorten kerhonohjaaja, myyntineuvottelija, toimitusjohtaja, myyjä, sisäänostaja, toimistotyöntekijä..

Oletko joskus harrastanut jotain sellaista, mitä et enää harrasta? Mitä, miksi lopetit?
- Ala-asteella soitin muutaman vuoden pianoa ja harrastin yleisurheilua, mutta ikinä ne ei olleet mun juttuja. Ylä-asteella ja lukiossa tanssin jazzia, mutta se harrastus jäi kun muutin pois kotipaikkakunnalta. Lauloin myös jonkin aikaa kuorossa, mutta ei se kuorolaulantakaan niin ihanaa ollut.

Tulevaisuuden suunnitelmasi ja missä tapasit poikaystäväsi.
- Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on valmistua tradenomiksi ja jatkaa töitä nykyisessä työpaikassani harjoittelun jälkeenkin. Myöhemmästä en vielä tiedä, sillä mahdollista on suuntaamme nenämme Etelä-Suomeen, jos M päättää tosissaan hakea yliopistoon ja sinne pääsee tai täältä ei hyviä töitä tulevaisuudessa löydy. Ja poikaystäväni tapasin niinkin kliseisesti kuin että hän on hyvän ystäväni isoveli. ;)

Kuinka pitkä olet?
- 170cm.

Oletko kokenut vastoinkäymisiä paljon?
- En ole.

Onko teillä kotona kirjahylly? Sisältääkö se vain kirjoja, kuinka paljon niitä on?
- Kirjahylly löytyy, mutta se sisältää muutakin kuin kirjoja. Kirjoja on ehkä n. 40kpl, liuta dvd:tä ja lisäksi rottinkikoreja ja joitain koriste-esineitä.

Kallein ostamasi esine?
- Sohva.

Entä kallein ostamasi vaate, laukkuja ja kenkiä ei lasketa?
- Ei ole mitään äly kallista. Ylioppilasmekko tuli ekana mieleen.

Oletko koskaan ollut festareilla?
- Himos festivaaleilla ja Kuopio rockissa.

Kiitos Alma kivasta haasteesta Alma. Nyt tekin tiedätte minusta ehkä jotain uutta.. :)

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Elokuvissa ja haaste.

Eilen käytiin iltanäytöksessä M:n ja kahden kaverin kanssa katsomassa uusin Potter ja tykkäsin elokuvasta, niinkuin olen kaikista aikaisemmistakin tykännyt. Ei ne kirjoja millään muotoa voita, mutta aina elokuvat on päästänä katsomaan. Sain ensimäisen kirjan eli Harry Potter ja viisasten kiven aikoinaan sedältä joululahjaksi ja ihmettelin, että minkä lastenkirjan hän minulle oikein ostaa. Pitkään kirja oli hyllyssä lukemattomana, mutta kun sen viimein avasin lukemista varten, olin aivan myyty. Kirjat tuli aina ahmittua heti niiden julkaisun jälkeen ja kohta taidan aloittaa koko kirjasarjan alusta.

Emme varanneet istumapaikkoja Finnkinosta etukäteen, koska luulimme, että jo elokuvan puolitoista viikkoa leffateatterissa pyörineenä mahtuisimme hyvin elokuvaa katsomaan. Voi kuinka väärässä olimmekaan. Onneksi mentiin ostamaan lippuja melkein 40 minuttia ennen elokuvan alkua, sillä paikkoja oli enää muutama jäljellä ja jouduimme eturiviin istumaan.

Lopuksi vielä haaste, johon Asioita Elämästä Vilma minut haastoi.

1. Pehmeintä maailmassa: Pienet kissan- ja koiranpennut.
2. Liian makeaa: Marenki ja jotkut kakut.
3. Mieluisin ääni: Keväällä lintujen laulu, hyvä musiikki, nauru.
4. Järkyttävin haju: Oksennus, hiki.
5. Himottavan hyvää: Sipsit ja dippi, mansikat, hyvä ruoka yleensäkin.
6. Tuoksuu hyvälle: Kahvi, kesäinen luonto sateen jälkeen, kukat.
7. Oudoin hajumieltymyksesi: No ei taida olla kovin outo, mutta salsa leivän päällä on ihanaa. :)
8. Lapsuusajan hajumuisto: Huulirasvat, jotka tuoksuivat voimakkaasti mansikalle, vaniljalle tai jollekin muulle tuoksulle.
9. Kutittaa: Minua moniasia usein.
10. Riipii korvia: Itku korkealta ja kovaa, aterimien vinguttaminen lautasella, kynsien vetäminen liitutaulua pitkin jne..
11. Etova maku: Lähipizzerian kebab, jota en pistä enää ikinä suuhuni.
12. Pelottava ääni: Rasahdukset, kun on yksin ja pimeässä.
13. Kylmää vai kuumaa: Kuumaa.
14. Iljettää koskea: Raaka liha.
15. Tuntuu hyvältä kädessä: Pehmeät pyyhkeet.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Viha vs. rakkaus.

Minä rakastan:
Sisustamista, hankintoja, löytäjä, ideoita, suunnitelmia tulevaisuuden kodista.
Matkustelua, tutustumista uusiin maihin, hiekkarantoja.

Eläimiä, pentuja, hellittelyä.


Kuva

Juhlia, yllätyksiä, ystäviä, rakasta, aamuun saakka kestäviä illanviettoja.


Kuva
Kesää, rannalla oleilua, lomaa, aurinkoa, ruskettumista.

Mutta inhoan:
Kylmyyttä, epätietoisuutta, nälkää, tiskaamista ja ikkunoiden pesemistä, loskaa, aikaisia aamuherätyksiä, päättämättömyyttä, laskuja, valehtelua, pettämistä, kun autosta on bensa lopussa, turhaa odottamista, hammaslääkäreitä.

Kuvat näätte alkuperäisessä yhteydessään klikkaamalla niistä. Tykkään monista asioista, ja on nitä epämiellyttäviä asioitakin enemmän, mutta tässä kuitenkin siis vähän esimakua ja päällimmäisiä tuntemuksia. Kiitos haasteesta Paubellalle. Itse haastan Keken ja Chatrinin kertomaan heidän rakkaus ja viha -asioitaan.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Kolmen kopla.


3 Tuntomerkkiäni
- kädessäni keikkuu 99% ajasta iso musta laukku, jota nimitänkin miljoonalaukuksi (en sen arvon, vaan sisällön takia)
- yliliikkuvat nivelet käsissä.
- tummat pitkät hiukset, jotka ovat useimmiten auki.

3 Pahettani
- sipsit ja dippi. Naminam.
- shoppailu. Ehkä jokaisen naisen pahe jollain muotoa.
- kynsien pureskelu, josta jo melkein pääsin kokonaan eroon. Sitten taas repsahdin.

3 Intohimon aihetta
- kodin sisustaminen.
- hyvä ruoka. Useimmiten jonkun toisen laittama tai ravintolaruoka.
- tällä hetkellä mansikat.

3 Ilon aihetta
- kesä, aurinko, ruskettuminen - tällä hetkellä kova sana.
- viikonloppuna mökkeilemään.
- illalla juoksulenkki lammen ympärillä, kunhan ensin viilenee.

3 Surun aihetta
- päällekkäin menevät aikataulut.
- kun iltaisin pitää mennä aikaisin nukkumaan.
- bensa on autosta taas lopussa (onpa tosi iso surun aihe, mutta muuta ei tullut mieleen :D)

3 Ärtymyksen aihetta
- saamattomuus.
- oppari, joka on ollut jo hyvän aikaa kesälomalla. Olkoonkin vielä niin pitkään kuin taas sataa sataa ropisee.
- aamuherätykset.

3 Pelon aihetta
- läheisille sattuisi jotain.
- työttömyys.
- pommiin nukkuminen vielä joku kaunis aamu.

3 Ylpeyden aihetta
- tilinpäätöksen teko kirjanpidon perusteiden pohjalta, melkein jo valmis.
- ihanat ihmiset lähelläni. Miten voikaan olla niin ihania ystäviä ja rakkaita.
- miehen valmistuminen insinööriksi.

Nappaa tämä itsellesi. Minä itse löysin tämän Lumo^:n blogista.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Minä julkkiksena.

"Kenen näköinen olet? Kenen julkkiksen näköinen olet omasta tai kaverisi mielestä. Julkaise tai linkitä kuva, ja haasta kolme blogin pitäjää."

En ole itse koskaan ajatellut, että muistuttaisin erityisesti jotain julkkista. Kuitenkin useampikin kaverini on joskus maininnut, että muistutan niin ulkonäöltäni kuin joskus käytökseltänikin Täydellisistä naisista tuttua Teri Hatcheria.


Yhdennäköisyys johtuu varmaankin lähinnä suuresta suusta (lue: leveästä hymystä), samankaltaisista ja värisistä hiuksista sekä tummista kulmista. Kasvojen muotokin on melko lähellä omiani.

Teri Hatcherin todellisesta luonteesta en tiedä, mutta hänen näyttelemäänsä Susan Mayeria minä totisesti välillä muistutan. Varsinkin Hollannissa asuessani vaihtarikaverini jaksoivat alituiseen puhua siitä, kuinka olen välillä aivan kuin Susan. Minusta on helposti tunnistettavissa hänen kaltaisensa koheltaja.

Chatrinin tavoin, joka haastoi minut tähän hauskaan tehtävään, kävin uteliaisuuttani kokeilemassa MyHeritagen julkkistunnistusta. Sitä kautta sain vastaukseksi, että 78% tarkkuudella muistutan eniten Tata Youngia.

Tämä oli hauska haaste! En erikseen haasta ketään, mutta kaikki, jotka eivät ole kasvojaan muuten kuvissa paljastaneet ovat hyvin vapaat nappaamaan tämän haasteen itselleen.

perjantai 22. toukokuuta 2009

Haaste by Chatrin.


Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:

Myyjä + Sisäänostaja
Toimitusjohtaja
Lastenhoitaja
Myyntineuvottelija

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:

Gossip girl
Täydelliset naiset

Sex and the city
O.C

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:

Malta - St. Julians
Kreikka - Kos
Bulgaria - Sunny Beach
Ranska - Pariisi

Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin:

Useat blogit
Facebook
Ilmatieteenlaitos

Sähköposti

Neljä lemppariruokaani ovat:

Kinkkupasta
Täytetyt patongit (smetanakanalla + kasvikset)

Pizza
Perunamuusi ja omatekemät lihapullat

Neljä paikkaa, jossa olisin mieluummin nyt:

Etelän lämmössä lomalla esim. Kreikan Kossilla
Ostamassa parvekekalusteita (ollaan lähdössä ostamaan aivan hetken päästä)
Mökillä kaveriporukalla
Ottamassa aurinkoa

Neljä blogiystävää, jotka haastan mukaan:

Taidan jättää tällä kertaa väliin haastamisen, kaikki ovat vapaita tämän tekemään

maanantai 9. helmikuuta 2009

Kollaasihaaste.

Bileet
Bileet - by Marge1 on Polyvore.com

Bileisiin tummaa ja tyylikästä. Perus mustat korkkarit mekon kanssa. Nam.

Rannalle
Rannalle - by Marge1 on Polyvore.com

Rantakautta odotellessa! Suuret aurinkolasit vaatisivat minulle piilolinssit, joita en tykkää käyttää, joten usein tyydyn pienempiin malleihin voimakkuuksilla, mutta jotkut oikein ihanat haluun ja oon sit vaikka sokee :D

Untitled
Untitled - by Marge1 on Polyvore.com

Koulussa käytän paljon neuleita ja tunikoita, joten valitsin tähänkin kollaasiin yhden neuletakin. Tuon samaisen olen tilannutkin ja sitä tässä odotellaan. Muuten perusasu koostuu farkuista, kiilakoroista ja suurehkosta laukusta.

Urheiluun
Urheiluun - by Marge1 on Polyvore.com

Urheiluun mukavaa, rentoa ja löysää. Tälläisessä asussa viihtyisin kotonakin.


Perhejuhlaan
Perhejuhlaan - by Marge1 on Polyvore.com

Perhejuhlaan vähän tyylikkäämpää ja tällä kertaa perinteisesti mustaan tukeutuen.


Tämä oli siis haaste, johon Two pairs of scissors:in Cocos minut haastoi :) Tehtävä oli valita yksi nettiliike ja kokoamaan sen pohjalta erilaisia asuja kategorioihin: bileisiin, kouluun, urheiluun, perhejuhlaan ja rannalle.
Hieman sivusin haastetta, sillä käytin kaiken kaikkiaan kahta nettiliikettä apuna asujen kokoamisessa, forever21:a sekä H&M:ä. Perhejuhlaan ja bileisiin pukeutuisin forever21 asuihin, kun taas rennompaan menoon sopii H&M:n asut.

Ps. Tää tekstin fontti ei tykkää tänään musta.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Kurkkaa kansioon!


Mia haastoi kuvahaasteella ja tässä hieman muokattu kuva neljännen kansion neljännestä kuvasta. Kuva on viime syksyltä serkkuni polttareista. Elämäni ensimmäiset polttarit, jossa sain olla mukana. Serkkuni ei ollut koskaan ratsastanut ja hänet pantiin pienen ponin selkään pienen matkan ajaksi, kun hänet vietiin pajaan takomaan raudasta sydäntä. Muutoin polttareihin kuului mm. thai boxing harjoitukset, ruokailua, morsius-saunaa, alkoholia ja loppu illasta baari ja "bändi treenit", joihin en valitettavasti päässyt osallistumaan, koska polttarit vietettiin sunnuntaina ja piti illalla päästä vielä kotiin.

Haasteen ohjeet olivat seuraavat:

1. go to the 4th folder in your computer where you store your pictures.
2. pick the 4th picture in that folder.
3. explain the picture.
4. tag 4 people to do the same!

En kuitenkaan haasta ketään jatkamaan, mutta kaikki, jotka eivät tätä ole vielä tehneet ovat vapaita tämän nappaamaan itselleen :)

lauantai 17. tammikuuta 2009

Suosikkejani.

Beloved Cavan blogissa oli hauska Top 3 juttu ja nappasin sen heti itsellenikin. (Lue: Tylsä lauantai ilta ilman sen kummempaa tekemistä.) Tässä siis minun top 3:ni.

Vaatekappaleet:
1 - Unihousut. Käytän aina kotona. Parhaat unihousuni ovat ehdottomasti Seppälän punaiset fleecehousut, mutta myös joululahjaksi saadut harmaat Hello Kittyt menee :)
2 - Tunikat. Tähän kastiin luen niin pitkä- kuin lyhythihaisetkin. Lempi tunikani on Espritin musta 3/4 hihallinen.
3 - Vilan musta villakangastakki. Tämän hetken ykkösvaate, jota käytän tosi paljon.

Kenkämallit:
1 - Tolppakorkosaappaat
2 - Uggit
3 - Avokkaat, etenkin kesällä paljon pidetyt Hollannista ostetut valkeat korkkarit

Asusteet:
1 - Korut. Aina käytössä ovat kihlasormus, timanttisormus, 2xNomination, uusi hopeinen papuketju zirkoni sydämmellä, korvikset ja vaihteleva kaulakoru.
2 - Laukku. Usein iso.
3 - Kello

Vaateliikkeet/merkit:
1 - Vero Moda (täältä ostan puhtaasti eniten)
2 - Vila
3 - .... en osaa enää sanoa lemppareita.

Tapahtumat elämässäsi:
1 - Kihlautuminen
2 - Milo
3 - Vaihto Hollannissa + muut ulkomaanmatkat

Elintarvikkeet:
1 - Pepsi Max (älkääkö ees arvatko kuinka monta litraa tätä aina kuluu..)
2 - Kahvi maidolla
3 - Sipsit + dippi (mun heikkokohta)

Huonekalut:
1 - Oma sänky
2 - Sohva
3 - Olohuoneen lipasto

Ammatit:
1 - Henkilöstöpäällikkö
2 - Sosiologi
3 - Kehityspäällikkö

(Tämä ammattikysymys oli tosi paha. Vastauksista löytyy niin erilaisten alojen ammatit, enkä silti tiedä ovatko ne oikeat, että tästä huomaa mun pitävän useasta alasta. En siis sano, ettenkö jossain vaiheessa harkitsisi oikeasti ihan vakavissanikin alan vaihtoa ja jatko-opintoja, mutta so far tän koulun jälkeen tauko tekee terää ja antaa työmaailman toivottavasti viedä mennessään..)

Haaveet:
1 - Koti ja oma piha. Isoin haave on se ihan oma ja ihana, mutta tällä hetkellä se ihana kaksio on haaveiden pääkohteena. Vieläkään ei lopullista tietoa, nyyh. Jaksaa odottaa, ei jaksa odottaa, jaksaa odottaa... Ihana sisustus tulee siinä sivussa ja toivottavasti hieman isompi budjetti työelämään siirtyessä, jotta unelmien kodista saisi tehtyä vielä enemmän unelmaa.
2 - Valmistua. Sisältäen mielenkiintoisen ja haastavan työharjoittelun sekä kiinnostavan ja motivoituneen opparin teon (josta maanantaina pidän puhelinpalaverin toimeksiantajani kanssa).
3 - Uusi auto. Operaatio autonvaihto saa tuulta alleen ensiviikon kuluessa.

torstai 15. tammikuuta 2009

Ramdomeita.

Sain tälläisen hauskan haasteen Miialta, jonka otin toki vastaan.

1 . Link to the person who tagged you.
2. Post the rules on your blog.
3. Write six random things about yourself.
4. Tag six people at the end of your post and link to them.
5. Let each person know they've been tagged and leave a comment on their blog.
6. Let the tagger know when your entry is up.

Tässä sitten kuusi paljastusta minusta:


1. Nään tosi kummallisia unia. Unistani voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Muistan näkemäni unet myös lähes joka aamu.

2. Käyn aina aamuisin suihkussa. Parhaiten herää virkistävän suihkun alla, enkä saisi hiuksiakaan mitenkään ilman joka päiväistä rituaalia.

3. Kävelen pahassa krapulassa aivan kippurassa. Näytän miehen mielestä vähintäänkin huvittavalta, kun hiivin huonovointisena yhdessä kasassa ja pää painoksissa makuuhuoneesta olohuoneeseen. (Pitemmälle ensitten pääsekään.)

4. En juo maitoa, enkä syö erityisen paljon muitakaan maitotuotteita. Olen yrittänyt kompensoida kalsiumvajetta tabletein, mutta olen tosi huono syömään niitä. Syön tabletteja tosi harvoin, koska en saa enää nielaistua niitä. Tablettejen maku on alkanut etomaan niin paljon, että nieleskely tuntuu kamalalta, enkä pidä pureskeltavista tableteista.

5. Ehdoton lempikoruni on teräksinen Nomination. Rannekkeita minulla on kaksi, joissa toisessa on muutamia kultapaloja ja toisessa erilaisia paloja zirkoni sydämmestä emaliseen koirantassuun. Himoitsen koko ajan uusia paloja, mutta en osaa päättää mitä ostaisin. Kolmattakin rannekorua tekisi jo mieli.. :)

6. Mikko Leppilampi on vaan niin ihana.

Haasteen laitan eteenpäin Piparille, N.:lle, Tashalle, Vilmalle sekä Millalle.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Weird me.

Vilma haastoi minut hauskaan tehtävään luetella viisi omituista tapaani. Tässäpä nämä:

1. Lapsena minulla oli unirätti, joka oli aina oltava vieressäni nukkumaan mennessä. Nypläsin lakanan reunat aina ihan mutkalla. "Tökin" lakanan teräviä laitoja kynsieni alle ja nypläsin lakanaa sormissani. Nyt tämä tapa on minulla jälleen vuosia myöhemmin. Ei minulla sentään ole enää mitään uniriepua, mutta edelleen nyherrän lakanan reunoja ja mies saa olla tunkemassa lakanaa taas petauspatjan alle piiloon :D

2. Kun olen vesisateella auton kyydissä moottoritiellä, mietin mielessäni, että lasinpyyhkijät eivät saa osua oikeaan laitaan silloin, kun ollaan valopylvään kohdalla.

3. Joka päivä on järjesteltävä jotain. Esimerkiksi ihan vaan laitettava sohvatyynyt suoraan. Kunhan jotain tulee järjesteltyä.

4. Juusto laitetaan leivälle aina leikkeleen alle, eikä toisinpäin!

5. Olen toisinaan hyvinkin kaikki-mulle-heti-nyt-tyyppi, jolloin ei kelpaa mikään muu kuin silloisen halun kohteena oleva esine, tavara tai mikä milloinkin. Silloin kun päähänpisto iskee, niin se on saatava. Kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini!

Haastan edelleen tähän haasteeseen KAIKKI, jotka eivät ole vielä haastetta toteuttaneet. Näitä on hauska lukea!