perjantai 29. lokakuuta 2010

Halloween asu

Ihana viikonloppu olo! Päivä oli ihan todella kiireinen ja samalla piti yrittää toisella kädellä kouluttaa uutta tulokasta hommaansa parhaalla mahdollisella tavalla. Maanantaiksi jäi kasa rästitöitä, mutta hymy ei hyytynyt viime minuuteillakaan, koska niin kivaa on tälle viikonlopulle tiedossa. Odotan huomisia halloweenteemalla vietettäviä tupareita kuin kuuta nousevaa. Kivaa, kun lisää kavereita muuttaa lähelle ja nään pitkästä aikaa samoissa kemuissa monta vanhaa tuttua. Bileitten varjolla saan tänään illemmalla yhden kaverin meille viikonlopuksi ja huomenna tulee vielä toinen. Mennään päivällä kaupungille etsimään juhlien isännälle sopivaa tupaantuliaislahjaa ennen illan juhlia. Sitten meille laittautumaan ja let's get the party started.

 

Asuongelma ratkesi lopulta helposti. Asun kasaaminen lähti ajatuksesta laittaa Vilan pikkumusta myös näihin kekkereihin ja tässä tulos - olen musta enkeli. Siivet, sädekehä, silmikko.. Kaikki muu löytyi omasta takaa. Nyt kun hiuksistakin tuli viime viikonlopun kampaajan jäljiltä lähes mustat, niin olen ihan oikeasti musta enkeli.

Nyt jään kaveriani odottelemaan rennossa kotiasussa. Lasi punaviiniä ja oleilua.Musiikkina taustalla soi tänä iltana mm. Shakiran Loca ja Waka waka, Kaija Koon Vapaa, Mohombin Bumby Ride ja B.o.B:n Airplanes. Huomenna taas mennään. :)

tiistai 26. lokakuuta 2010

Suunnitelmia monenlaisia

Ihanan laiska ilta. Meillä kävi alkuillasta todennäköisesti tämän asunnon tuleva asukas katsomassa asuntoa ja sen jälkeen ei enää huvittanut lähteä minnekään. Muutto kutkuttelee jo luonnollisestin mielessä. Ollaan kaverin kanssa juoruiltu tovi puhelimessa ja kilpaa tutkittu toistemme tulevien asuntojen pohjapiirrustuksia ja päissämme soviteltu huonekaluja eri huoneisiin. Mietitty tekstiilejä, tyylejä, välttämättä uusittavia juttuja.. Oikein kunnon tyttöturinoita! Tämä ystäväni nimittäin sai myönteisen ostopäätöksen myös eräästä asunnosta myös ihan hiljattain, joten sisustusjutut on päivän puheenaiheena vielä pitkään.

Muutamia varmoja juttuja tulee muuton jälkeen ostoslistalle. Keittiöön vaalea kapea matto, keittiön pöydän päälle joku näyttävä valaisin, uudet verhot (harmaansävyiset ovat olleet hankintalistalla jo siitä saakka, kun ostin Askosta muutaman hopeisen tyynyn) ja jotain pientä uutta tulee muuton jälkeen aina hankittavaksi. Isommista hankintatarpeista, kuten huonekaluista teemme kartoituksen sitten muutettuamme. Aikalailla mennään näillä nykyisillä ja vastikäänhän me tosi isolta osalta sisustus uusittiinkin, mutta tuskin ihan hankinnoitta säästytään.


Sitten olis toisenlaistakin suunniteltavaa. Meillä on nimittäin jo marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna firman pikkujoulut eli näin sekin kausi taas starttaa. Pikkumusta on ehkä varma valinta, mutta ei vielä lukkoonlyöty päätös. Ennen pikkujoulujen mekkokriisiä on tulevalle viikonlopullekin asu keksittävänä. Kaverini pitää silloin halloweenhengessä tuparit. Huomenna naamiaisasumetsästykselle! Mihinhän mä pukeutuisin? :)

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Viikonloppu

Vitsi miten kiva, mutta nopeasti mennyt viikonloppu alkaa olla takana. Perjantaina olikin kiireisen viikon jälkeen sellainen olo, että viikonloppu oli enemmän kuin paikallaan. Hain itselleni ja M:lle töistä tullessa subit mukaan ja siivottiin koti putipuhtaaksi. Kana teryaki subit southwest kastikkeella on vaan ihan liian hyviä! Siivouksen jälkeen olisin perjantaina varmaan mennyt yöunille jo kahdeksan aikaan, jolloi M olisi patistanut kanssaan iltalenkille. Eli vähän myöhempään jaksoin siis valvoa. :D


Lauantaina pitkien yöunien jälkeen kävin kampaajalla värjäämässä ja leikkauttamassa hiukset. Tämä kampaajareissu ei tosin mennyt ihan putkeen, sillä hiuksien väristä tuli paljon tummempi mitä piti. Minulla on jonkin aikaa ollut hiuksissani vaaleita raitoja, jotka halusin värjätä nyt pois, koska blondaaminen ja kesän aurinko olivat kuivattaneet vaalennettuja hiuksia ja halusin kiiltävämmän tumman värin takaisin, jotta hiukset saa vähän levätä vaalennuksien jäljiltä. Hiuksista piti tulla lämpimän ruskeat, mutta lopputulos on lähes musta. Auringossa hiuksissa lisäksi kuulemma hohkaa hieman punainen vanhoissa raitakohdissa, joten ihan tätä ei haettu. Jospa silmä vielä tottuu ja väri vähän haalistuisi pesussa, ei nää onneks ihan katastrofiväriset ole. Kampaajan jälkeen kaverin kanssa käytiin Amarillossa syömässä ja kaupungilla muutenkin pyörimässä ennen illanviettoa ja baarireissua.


 Illan ohjelma koostui sangriasta, punaviinistä ja juustoista, korttipeleistä ja paljosta tanssimisesta.

Tunika - H&M
Vyö - KappAhl
Legginssit - H&M

Illan asukuva on tosi tyylikäs peililaukaisu. Tänään ollut sitten ihan kotisunnuntai. Kunhan eilisen bileillasta oli selvitty, niin on katsottu leffaa, tehty ruokaa, touhuttu Milon kanssa. Nyt jatkuu ilta Tanssii tähtien kanssa. Taidanpa ottaa kaveriksi pakastimesta suklaajätskiäkin. :)

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Ruoka, mikä ihana tekosyy

Piparilta nappasin hauskan haasteen. Ruokahan on aina hyvä aihe, eikö totta? Ja tässäpä hieman aiheesta...

Miten haluat munasi?
-Paistettuna leivän päällä.

Kuinka nautit kahvisi/teesi?
-Teetä en juo ja kahvin nautin maidolla.

Suosikkiaamiaisruokasi?
-Uunituoreet sämpylät kaikilla höysteillä eli juustolla, leikkeleellä, salaatilla, kurkulla ja tomaatilla. Ja maitokahvin ja appelsiinimehun kera, kiitos.

Maapähkinävoi?
-Ei kiitos, en välitä.

Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?
-Tykkään vaihdella, mutta Hesburgerin paprika-curry salaatinkastike on tosi hyvää.

Colaa vai Pepsiä?
- Coca-Cola Zero

Laiskottaa, mitä teet?
-Nuudeleita ja joukkoon pakastevihanneksi sekä tonnikalaa tai katkarapuja.

Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?
-Kinkku, ananas, aurajuusto ja vaihdellen sipuli, herkkusieni tai katkarapu. Vähän tilanteen mukaan.

Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?
-Makaronilaatikkoa, johon lisään medium salsan tulisuutta tuomaan.

Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja?
-Ei ole huonoja muistoja. Minulle ei ruuasta jää kammoja.

Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?
-Kaurapuurosta mulle tulee usein mieleen mun täti. Lapsena en tykännyt yhtään kaurapuurosta ja tädin luona sitä oli pakko syödä aamupalaksi. :D Ruskeasta kastikkeesta taas tulee mieleen isä. Yksi ainoista ruuista, jota hän osaa valmistaa. Ja purkkihernekeitosta tulee myös mieleen isä.

Onko olemassa ruokaa, josta kieltäytyisit?
-Graavilohi, silli, muut sienet kuin herkkusieni.

Mikä oli lapsena mieliruokasi?
-Nakit ja makkarakastike. :D Olin lapsena tosi nirso.

Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat?
-Kaikki pastaruuat. Esimerkiksi muuten niin monen lapsen lempiruoka makaronilaatikko oli minusta lapsena niin pahaa.

Lempihedelmäsi ja -vihanneksesi?
-Tykkään porkkanoista ja sipulista, sekä suomalaisista omenoista ja tuoreesta ananaksesta.

Lempiroskaruokasi?
-Hesen kerroshampurilaiset on joskus niin must have! Ja pizzat on yleensä aina hyviä.

Lempivälipalasi?
-Leipä tai karjalanpiirakat.

Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?
-Minulla on kausia, jolloin erityisesti haluan syödä jotain tiettyä. Minulla on ollut mm. sellaisia kausia, jolloin syön erityisen mielelläni kirsikkatomaatteja, omenoita, perunasalaattia, punajuurisaaattia tai suolakurkkuja.

Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi?
-Kaurapuuroa omenahillolla ja ruisleipää.

Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?
-Suolaisia herkkuja kuten sipsejä ja dippiä ja jotain kunnon mättöä.

Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?
-Saa olla tulista, mutta ei mitään maksimeja.

Saako olla jotain juotavaa?
-Iso lasi kylmää vettä jääpaloilla tai sitten sitä yhtä vihreää limpparia, jota myydään 1,5 litran pulloissa.

Punaista vai valkoista?
-Molemmat ;) Ennen en pitänyt punaviinistä yhtään, mutta nykyään oikeastaan valkkari ja punkku ovat molemmat yhtä hyviä.

Lempijälkiruokasi?
- Mansikkarahka

Täydellinen yömyssy?
-Viini

Mikä on ensimmäinen leipoimis- tai kokkailumuistosi?
-Tykkäsin lapsena kovasti leipomisesta. Tein usein kauralastuja, joiden ohjeen osasinkin ulkoa, tai sitten mokkapaloja tai puolukkapiirakkaa. Ne olivat silloin bravuurejani. Milloinkahan olen viimeksi jotain noista tehnyt? Vuosia vuosia sitten!

Kuka on vaikuttanut ruuanlaittoosi eniten?
-M.

Onko sinulla valokuvaa todisteeksi varhaisista kokkailuistasi?
-Äidiltä löytyy kuvia siitä, kun lapsena leikittiin kavereiden kanssa kokkisotaa :D

Kärsitkö jonkinlaisesta ruoanlaiton pelosta, saako ajatuskin jonkin ruokalajin kokkailusta kämmenesi hikoamaan?
-En tee yleensäkään mitään liian monimutkaista. Ej jaksa kokkailla pitkään.


Mikä on käytetyin tai eniten arvostamasi keittiövälineesi ja/tai suurin pettymyksesi mitä keittiövälineisiisi tulee?
 -Sedältä vuosia sitten joululahjaksi saatu lihaveitsi on ihan huippu. Sillä tulee leikattua paljon muutakin. Pettymys... hmm.. jotain käyttämättömiä vispilöitä kyllä löytyy.


Nimeä jokin hauska tai outo ruokakombinaatio josta todella pidät?
-En tiedä onko mitään outoa kombinaatiota. Punajuurisalaatti ruisleivän päällä on nam.


Nimeä kolme syötävää tai ruokalajia, joita ilman et vain voi elää?
-Juusto, sipsit ja tomaatti.


Mitä ruoanlaitostasi puuttuu?
-Wokkipannu ja uusi paistinpannu

tiistai 19. lokakuuta 2010

Koti-ilta


Tämä on bloggarin koti-ilta. Pysyttelen mielelläni visusti sisätiloissa turvassa kylmältä ja jäätävän tuntuiselta tihkusateelta. Näytän nenääni ulkona vasta Milon iltalenkin aikaan. Viltti ympärillä ja mummon tekemät villasukat jalassa on kiva lukea taas lemppariblogeja läpi, hetki juoruilla facebookissa ja vähän illemmalla lämmittää sauna. Äsken varasin myös viikonlopuksi kampaaja-ajan. Pää kaipaa jo uutta väriä ja pikkuisen leikkaustakin. Telkkariakin pitää illan aikana ehtiä seuraamaan - tottakai kun kotilötköilyilta on kyseessä. Ja toki pitää muistaa myös syödä ja kohta onkin italianpata valmista. Kaikkea kotitouhuja siis tähän iltaan!


Eilen kävin kirjastosta hakemassa taas uusia kirjoja, joista johonkin pääsen tänään jo toivottavasti myös syventymään. Mulla on kotona vaikka kuinka monta kirjaa, joita en ole vielä ehtinyt lukemaan, mutta silti haen vaan kirjastosta uusia ja omat jää lukematta. Tällä kertaa lainasin pelkkää hömppää. Jane Greenin Vauvakuume, Marian Keyesin  Vielä on toivoa ja Cathy Kellyn Nyt ja ikuisesti.


Koti-illan jälkeen on kiva saada taas muunlaista tekemistä ja huomenna treffaan kaupungillaKuopion kaveria kahvittelun merkeissä. Kuopiossa asuessani käytiin välillä koiriemme kanssa yhteislenkeillä ja sen jälkeen ei olla nähtykään. Kivaa nähdä pitkästä aikaa - viime kerrasta on jo yli puoli vuotta! Mukavaa tiistaita! :)

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Tälläinen viikonloppu

Viikonloppu on hurahtanut kotona oleillen. Perjantaina M:n äiti sekä pikkuveli tulivat meille junalla Keski-Suomesta ja heidän kanssaan on viikonloppu mennyt nopeasti. Vaihteeksi rauhallinenkin viikonloppu.


Eilen käytiin anopin kanssa Sellossa päivällä pyörimässä samalla kun M oli veljensä kanssa seinäkiipeilemässä. Tämä kuukausi tulee olemaan vähän nuukuuskuukausi ostosten suhteen, sillä torstaina maksettiin asunnon käsiraha. Me omistetaan nyt jo muutama neliö tulevasta kodista. :) En tiedä olenko koskaan aikaisemmin kokeillut Nivean ripsareita, mutta nyt ostin koemielessä Extension Nanodefinition mascaran, joka lupaa tuuheutta ja erottelevuutta. H&M:n käsirenkaat ovat myös uusi ostos viime viikolta. Olen ihan hirveästi tykästynyt noihin kiliseviin käsirenkaisiin, joten nyt niitä on vähän lisää. Ja kerrankin niin pieniä löytyi, etteivät ne valu heti ranteesta.


Viikonlopun aikana tuli katseltua muutama elokuva. Perjantaina katsottiin The Hurt Locker, joka sijoittuu Irakin sotaan. Elokuvassa seurataan Yhdysvaltojen raivaajaryhmän toimintaa ja kuinka pommien purkaminen voi muuttua lähes pakkomielteeksi. Eilen vuorossa oli elokuvia sitten vielä kaksin kappalein. Ensin Helen Huntin tähdittämä Sattuman kauppaa sekä myöhemmin telkkarissa eilen esitetty jännittävä Seitsemän, jossa selvitellään seitsemään kuolenmansyntiin perustuvia murhia mm. Brat Pittin tähdittämänä. Nyt kun muutama päivä on töllötelty telkkaria on hyvä tämä sunnuntai viettää vähän urheillen. Lenkkeilyä ja kohta zumbatunti. Hauskaa alkavaa viikkoa! :)

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Ensiasunnolliset

Meistä tulee asuntovelalliset! Tarjous on hyväksytty ja ensi kuussa päästään jo muuttamaan ja kaupat virallisesti tekemään. Things can happen sometimes quite fast! :)


Nyt kun tarjous on hyväksytty ja kaupat tehdään, uskallan julkaista asunnosta pohjapiirrustuksen. Eli kyseessä on 52,5 neliön saunallinen kaksio Espoon Leppävaarasta, aivan Sellon lähettyviltä. Sijainti on kyllä enemmän kuin loistava. Asunto on valmistunut vuonna 2003 ja siitä löytyy tilava kylppäri ja pieni piha/patio eli kerrostalon ensimmäisen kerroksen asunnosta on kyse. Lattiamateriaali on tästäkin asunnosta tuttu tammiparketti eli samalla värimaailmalla mennään. Keittiö on valkoinen, aika peruskeittiö. Valkoiset laatat, valkoiset kaapistot ja harmaat tasot. Tämän asunnon kohdalla hieman tingittiin asunnon koosta, mutta tuo on täysin mainio ensimmäiseksi asunnoksi ja kahdelle vallan riittävän kokoinen. Pientä fiksausta teemme asuntoon kumminkin ainakin yhden seinän maalaamisen tai tapetoinnin osalta ja keittiön osalta pitää katsoa mitä teemme vai teemmekö yhtään mitään. Kohta me taas muutetaan! Tää alkaa menemään jo rutiinilla.


Lopuksi vielä syksyisestä Milosta kuvia iltapäivän lenkiltä. Voi kun syksy jatkuisikin tälläisenä kuivana ja aurinoisena. Muuttokaan ei ole kivaa vesisateessa. Oikeesti, meillä on kohta oma koti!

tiistai 12. lokakuuta 2010

Jännitystä


Huivi - Mulberry
Neuletakki - H&M
Kauluspaita - H&M
Farkut - Bershka
Saappaat - AndiAmo
Laukku - Ois

Onpas hieman tärähtänyt toinen eilisen päivän asusta otettu kuva, mutta niin on tämä tyttökin. Väsyttää ja jännittää. Pitkiltä tuntuvia ja ajatusta vaativia päiviä takana, enkä ole tainnut viikonlopun menojen univelkoja saada vielä nukuttua poiskaan. Unet taas ovat käsitelleet perjantaista saakka lähinnä asuntoja ja asuntokauppoja. Tarjous on jätetty ja kiinteistövälittäjän mukaan myyjät sitä nyt harkitsevat. Vielä ei tiedetä miten käy. Joko me muutetaan ihan kohta ensimmäiseen OMAAN asuntoon tai sitten etsintä jatkuu. Jos me tämä saadaan, niin äkkiä kaikki kyllä tapahtuisi. Tämä oli vasta toinen asuntonäyttö, jossa kävimme. Toisaalta olen aika rankalla kädellä rankannut kuvien perusteella mitä asuntoa lähteä edes katsomaan. Eihän ole mitään järkeä tuhlata aikaansa sellaisia asuntoja katselemalla, joista tietää, etteivät ne kiinnosta.

Ei aivot nyt oikein toimi..

Palaan kyllä asiaan heti, kun tiedämme jotakin. Toki minun pitää päästä tänne jakamaan miten asuntokauppojen kanssa käy. :)

lauantai 9. lokakuuta 2010

Pakko käydä kertomassa...

...että me jätetään tarjous yhdestä asunnosta. Unelmapaikalla, ei kaipaa minkäänlaista remonttia ja pikkuinen piha! Asuntoa havittelevia on muitakin, mutta katsotaan kuinka käy tarjouskamppailussa. Nyt peukut pystyyn

EDIT:// Ehkä kuitenkin vaihtaisimme keittiöön kahvat ja maalaisimme/tapetoisimme korosteseinän. Ainakin. :D

maanantai 4. lokakuuta 2010

Viikko pähkinänkuoressa

Takki - Zara
Farkut - Bershka
Saappaat- AndiAmo

Viikonloppu hujahti ohitse ja viikon pahin päiväkin jo takana. Perjantaina ajeltiin illalla kotipaikkakunnalle vanhempia ja kavereita moikkaamaan. Loppuilta meni perheen kanssa jutustellessa ja istuskellessa. Lauantaina kummitytön luokse ja samalla tyttöjen kanssa illanviettoa saunomisen, ruuan ja juoman merkeissä. Iltaa jatkettiin vielä paikallisessa yössäkin. Sunnuntaina pizzaa ja automatka takaisin kotiin. Extrapäiviä otetaan viikonloppuihin vastaan! :)

Tänään takana perusmaanantai. Töitä, lenkkiä ja jumppaa. Huomenna meillä siivotaan ja keskiviikkona korkataan Stockan Hullut päivät. Mitään erityistä en kuvastosta bongannut (Gantin Star -pyyhkeitä lukuunottamatta, mutta niitä tuskin on enää illalla jäljellä), kun äsken sitä selailin, mutta toki hulinoihin pitää päästä mukaan. Nahkakäsineet voisin hankkia ja M:lle vihjailin, että kylpytakki olisi aika kiva joululahja. Sellainen unelmapehmeä hotellikylpytakki mielellään ja vaikka itse valitsema. ;) Torstaina odottaa ylitöitä illaksi ja sitten ollaankin taas perjantaissa. Eli viikko on taas hyvin buukattu täyteen. Viikonloppukin kun alkaa olla jo valmiiksi suunniteltu.


Nyt viimeistelemään Pelkäätkö pimeää? -kirja. Sidney Sheldonin Kun taivas putoaa odottaa jo jonossa yöpöydällä. :)