torstai 24. heinäkuuta 2008

Hurahduksia.




LOMA!

Nyt se alkoi -LOMA LOMA LOMA!! Kaksi viikkoa vapaata, jonka jälkeen jäänkin "mammalomalle" meidän tolleripoikaa hoitamaan eli käytännössä teen enää vain lyhyitä ilta- ja lauantaivuoroja muutaman kerran viikossa koulun alkuun saakka. Tolleripoitsumme eli tuttavallisemmin Milo saapuu meille heti matkan jälkeen. Huomenna auton nokka suunnataan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, josta lauantai aamuyöllä lento lähtee kohti Kreikan Rodosta. Matkalaukut alkaa olla pakattu täyteen kenkiä, hameita, mekkoja ja pikkutoppeja bikineitä unohtamatta, joten olen valmis aurinkosaarille. :)

Kuva: www.plaza.fi

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Laukku löytöjä.

Ullakon kätköihin syventyminen tuotti kuin tuottikin tulosta! Astioita ei löytynyt, eikä niitä kuulema sieltä edes löydykään, mutta kaikkea muuta tuli vastaan. Leluja, huonekaluja, läjäpäin takkeja, kenkiä ja muita vaatteita, vanhoja koulukirjoja ja lehtiä, täytetty mäyrä jne jne.. En tehnyt kuin pikaisen kierroksen ja koiralle löytyi paljon leikkikaluja ja minulle kaksi laukkua! :)

Molemmat laukuista ovat mummoni vanhoja ja edelleen täysin käyttökelpoisia ja hyväkuntoisia.

Ensimmäisenä silmiini osui pienempi eri ruskean sävyisistä nahkan paloista koottu laukku, jota voi kantaa niin kädessä kuin olallakin. Olkahihnan saa tarvittaessa pois. Laukun toisella sivustalla on tässä kuvassa näkyvä pienempi vetoketjutasku.

Isompi laukuista on liukaspintainen, tilava "kantokassi". Tässä laukussa ei ole minkäänlaisia kulumisen merkkejä ja on ollut minulla käytössä jo kerran. Laukun uumeniin mahtuu vaikka mitä!

Toinenkin tutkimusmatka ullakolle on varmasti tekemisen arvoinen, sillä en mennyt tällä kertaa edes varaston etuosaa pidemmälle. Kaikki vanhimmat tavarat löytyvät varmasti perimmäisistä nurkista, mutta niihin käsiksi pääseminen on lukuisten tavarakasojen takana. Sinne aion vielä suunnata!

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Terassi kutsuu.



Neuletakki - H&M
Tunika - Vila
Farkut - Mango
Kengät - Hollannin joku liike
Laukku- KappAhl
Sydän kaulakoru - Six
Cordelia ranneketju - Timanttiset

Rauhallinen koti-ilta vaihtuukin terassiin. Tässä asussa lähden tapaamaan muutamaa ystävääni keskustaan muutaman oluen ja siiderin merkeissä. Siivoukset ja lenkit on tehty, joten ei muuta kuin baanalle. Huomennahan oli niitä töitä, mutta muutamalle voi aina lähteä. Hip hei ja railakasta viikonloppua! :)

Tänä päivänä aion...

Juoda monta kuppia kahvia. Nautin parasta aikaa aamun (kello 11.01) toista kupillista.

Siivota. Lattia kaipaa imurointia, pölyt pyyhkimistä, astiat tiskaamista ja pyykit pesemistä. Aivan kuten Karvinen naamallaan näyttää, siivous ei innostaisi yhtään. Pakko mikä pakko.

Kun siivous on saatu päätökseen, lähden juoksulenkille lähimaastoon.

Illalla tartun kirjaan. Minulla on lainassa kasa koiran hoito ja kasvatus -oppaita sekä vielä aloittamaton Nick Hornby:n Poika. En aio valvoa myöhään, sillä minulla on vielä huomenna töitä ennen vanhempieni luokse lähtöä.

torstai 17. heinäkuuta 2008

Ullakon kätköihin.

Viikonloppuna pääsen vanhemmilleni heidän ullakkovarastoaan tonkimaan. Äitini on säästänyt kaikki minun ja sisaruksieni vanhat lelut ja tavarat ja aion mennä pennulle etsimään vanhoja pehmolelujani, peittoa ym. Vanhempieni talo on isäni kotipaikka, joten varastosta löytyy myös kaikkea todella vanhaa isovanhempieni ajoilta asti. Kukaan ei muista ja tiedä mitä kaikkea sinne on laitettu. Monta vuotta äitini on puhunut, että varasto pitäisi käydä läpi, mutta aina se on jäänyt. Paljon turhaa tavaraa joutaisi pois.

Olen huono hyödyntämään kaikkea kunnostettavissa olevaa. En ole ikinä pitänyt käsitöistä saati sitten puutöistä. Yläasteellakin äiti auttoi minua kotona sukkien neulomisessa, jotta sain hyvän numeron. Vanhempiemme varastossa on joitain vanhoja huonekaluja täysin käyttämättömänä, joista saisi kunnostettuna varmasti aivan hyviä huonekaluja, mutta olen liian aikaansaamaton, laiska ja osaamaton niitä alkaakseni huoltamaan ja laittamaan. Toisin kuin vanhempieni kanssa asuva pikkusiskoni. Hän on ottanut käyttöön ainakin yhden pyödän ja hyllykön. Nyt kun minäkin olen pennun lelujen varjolla innostunut ullakkovaraston anteja hyväksi käyttämään, niin aion toteuttaa pienimuotoisen tutkimusmatkan ullakon kätköihin. Minulle sieltä sopisi pienemmän mittapuun löydöt, kuten vaikka kivat astiat. Katsastetaan ensi viikolla tuottiko ullakon penkaus yhtään tulosta.


Ostin tänään mansikoita ja olivat ne hyviä! Syötiin uusia perunoita, fetasalaattia ja kanapihvejä ja jälkkäriksi niitä mansikoina. Nami. Sitten iskikin päänsärky, jota olen tässä potenut. Ärsyttävä ohimolohkon jyskytys. Olen kärsinyt pienestä pitäen migreenistä, mutta onneksi ei tällä kertaa migreeniä. Se harvemmin iskee onneksi nykyään, mutta tavallinen päänsärkykin on tarpeeksi inhottavaa. Silti oli postaus väsättävä ;) Nyt nukkumaan pitkille yöunille ja huomenna vietänkin vapaapäivää, jonka aion viettää ainakin lenkkeillen.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Limeä, kynttilöitä ja shoppailemattomuutta.

Uudet limen väriset verhot ovat mielestäni piristävän näköiset keittiössä. Toiset keittiön verhot ovat valkeat pitsiverhot, joita en tykkää käyttää pelkiltään, mutta toisten verhojen kavereina ne on kivat. Ikkunalaudalla on useita kasveja, joten muutakin vihreää löytyy ja tiimarista ostin kaksi korkeaa limen väristä kynttilää aiemmin hankkimiini Pentikin kynttilänjalkoihin. Kunhan syksy koittaa, niin pääsee taas tunnelmoimaan ja kynttilöitä polttelemaan. Ei sillä, en minä syksyä yhtään odota, mutta pimeinä kylminä iltoina on kyllä kiva tunnelmoida ja laittaa kynttilöitä palamaan joka huoneeseen. Silloin ei mikään muu ole mukavampaa kuin kääriytyä sohvan nurkkaan viltin alle lämpimään, kun ulkona tuulee ja tuivertaa.

Olin tänään muuten shoppailemassa töiden jälkeen eikä yhtä ainutta vaatekappaletta tai sisustusjuttua löytynyt! Tämän on ennen kuulumatonta. Pitäisiköhän huolestua? Asiaa "pahentaa" vielä se, että sunnuntaina kävi sama juttu. Sunnuntainen ostamattomuus voidaan kuitenkin laittaa aivan koiranpennun piikkiin, sillä ajatukset pyörivät pelkässä koirassa, eikä vaatteiden hipelöinnistä tullut mitään, vaikka olisinkin päässyt liikkeisiin, joita meidän kaupungista ei löydy. Säästyipähän rahat ja voinkin käyttää ne sitten Rodoksella. Muutenkin pitäisi koittaa pihistellä, sillä en aio syksyn aikana tehdä töitä koulun ohella, niinkuin tein viime vuonna.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Tollopoika tulee taloon. <3




Kolmen viikon kuluttua perheemme kasvaa yhdellä, kun pieni tolleripoika haetaan meille. <3 Pentuetta käytiin katsomassa tänään ja ilmoitin lähtiessämme pentueen kasvattajalle, että he tuskin huomaisivat yhden puuttumista, jos veisin yhden jo tänään.

Edessä kolme pitkää viikkoa. Aikaa valmistella koti vastaanottamaan pieni. Mukaamme saimme tolleri-infon sekä pennun hoito-ohjeet, joten niihin päästään syventymään tämän kolmen viikon aikana sekä ostamaan kaikki tarvittava.

Pidempää postausta en pysty nyt kirjoittamaan, sillä ajatukset on nyt aivan pennunhuuruiset. Jatketaan tästä ensi viikolla.. ;)

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Unelmien koti.


Minulla on haaveissa vielä jonakin päivänä omistaa omakotitalo tästä samasta kaupungista missä nyt asumme tai vastaavasti lähiseudulta. Haave ei ole vielä ajankohtainen opiskelujen ja rahatilanteen takia, mutta joskus, kun molemmilla on työt selvillä, opiskelut takana ja mahdollisuus omakotitalon hankintaan, niin haave vielä toteutetaan.

Unelmissani minulla on keskisuuri ja melko uusi tai aivan uusi, avara kaksikerroksinen puutalo mieluiten järven läheisyydessä, mutta ainakin niin, että on reilusti omaa pihaa mitä laittaa ja missä lapset, koirat ja kissat saavat juoksennella. Kaupunki ei olisi kauhean kaukana, mutta metsää ja luontoa pitää olla ympärillä. Tilaa olla ja elää. En ole ikinä ollut mikään viherpeukalo (lukuunottamatta nykyisen kotimme helppohoitoisia kasveja), mutta olisihan sellainen pieni puutarha ihana. <3 Pieni lähdekin pihaan solisemaan ei olisi yhtään hassumpi juttu.

Sisustuksessa pidän ruskeasta kaikissa sen sävyissä. Lattiat olisivat tummaa laminaattia ja sisutuksessa huonekalujen väritkin olisivat erilaisia ruskean vivahteita. Tietenkin värimaailma olisi kuitenkin raikas sisältäen muitakin värejä. Huonekalujen haluaisin olevan laadukkaita, jotta ne kestäisivätkin arjen kulumisen.

Talossa olisi ainakin makuuhuone, olohuone, avokeittiö, sauna, takkahuone, kaksi vessaa, vaatehuone, kodinhoitohuone, terassi ja kaksi ylimääräistä huonetta, joista voisi tehdä lastenhuoneen ja työhuoneen. Myös varastotilaa pitää löytyä eli talosta pitäisi löytyä reilusti neliöitä.

Haaveita on hyvä olla! <3 Haaveiden koti tulee varmasti muotoutumaan ja muuttumaan joltain osin ajan kuluessa ja rahatilanteesta riippuen, mutta tästä on hyvä aloittaa.

Kuva: www.kastelli.fi

Palkinto.

Kiitos paljon sinulle Kaapinpaikka (http://kaapinpaikka.blogspot.com/) tästä palkinnosta! :)

1. Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.
2. Linkitä siihen blogiin, josta palkinnon sait.
3. Nimeä vähintään 7 muuta blogia palkinnon saajiksi.
4. Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Minä annan palkinnon eteenpäin seuraaville blogeille:

Asioita elämästä (http://asioitaelamasta.blogspot.com)
Bananas (http://bananas.vuodatus.net)
Beyond contemporary (http://beyondcontemporary.blogspot.com)
Buttermilk Biscuits (http://buttermilkbiscuits.blogspot.com)
Kaapinpaikka (http://kaapinpaikka.blogspot.com) Hih, saat tämän takaisin! :)
Korundi (http://korundi.blogspot.com)
Tyylitellen (http://tyylitellen.blogspot.com)

Useat kyseisistä blogeista ovat saaneet jo useita tunnustuksia, mutta tässä siis yksi lisää :)


Pentu uutisia.


Jihuu! Sunnuntaina se sitten tapahtuu, nimittäin päästään näkemään tolleripentue ja varmistuu lopullisesti saadaanko yksi niistä meille. Jos kaikki menee hyvin, niin pieni uros saapuu meille Rodoksen reissun jälkeen. Pennun isän omistajakin on tulossa samaan aikaan pentuja katsomaan isäkoiran kanssa, niin saadaan tutustua niin emään kuin isäänkin.

En ole lähiaikoina muusta puhunutkaan (tai jos muilta kysyn, niin puolen vuoden aikana en ole muusta puhunut) kuin koirista. Ollaan miehen kanssa käyty parin viikon ajan seuraamassa viereisellä kentällä tollereitten koulutusta ja työskentelyä tokoilun ja noutamisen merkeissä. Ollaan saatu paikanpäällä omistajilta hyviä vinkkejä ja kiva, että meidät otettiin hyvin vastaan tolleriporukoihin :) Nyt vaan jännätään sunnuntaihin..

Ei malta odottaa! <3

Kuva: www.tollerit.fi

torstai 10. heinäkuuta 2008

Loma lähenee.

Tulin juuri aamulenkiltä ja ulkona sataa vettä. En tykkää yhtään tälläisistä viileistä kesista, niinkuin on ehkä aiemmistakin postauksista käynyt ilmi. Alkaa tehdä mieli etelän lämpöön, kun sää on mikä on. Monet bloggaajat ovat tänä kesänä suuntaamassa tai jo suunnanneet nenänsä kohti muita maita ja minä aion tehdä saman muutaman viikon kuluttua.

Matkakohde on tällä kertaa Kreikan Rodos. Meillä on ollut tapana mieheni kanssa käydä joka kesä jossain etelässä, mutta tällä kertaa reissu tehdään yhdessä perheeni kanssa. Isäni täyttää pyöreitä vuosia elokuun alussa ja matkan tarkoitus oli lähteä juhlia karkuun. Kuitenkin myöhemmin kävikin niin, että isä haluaakin järjestää juhlat. :D Toteutetaan sitten molemmat!

Rodoksella en ole ennen käynyt, mutta viime kesänä olimme Kossin saarella, johon ihastuimme ikihyviksi. Paikassa oli kaikki kohdallaan. Äitini on aina haaveillut pääsevänsä johonkin Kreikan saarista ja isälleni riitti, että paikasta saa hyvää ruokaa ja aurinko paistaa, joten lopulta päädyimme Rodokseen. Siellä hotellimme sijaitseen Ixian kaupungissa, 7 km:n päässä Rodoksen kaupunkia.

Ixia on Finnmatkojen sivutojen mukaan mukava perheille sopiva lomakohde, jossa on kymmenien kilometrien mittainen mukulakiviranta. Saarelta löytyy kulttuurihistoriaa miehelleni ja vanhemmilleni ja sillä aikaa me voimme siskoni kanssa nauttia olostamme meren äärellä. Toki aion tutustua myös saaren ostosmahdollisuuksiin ja syödä joka ilta eri ravintoloissa. Kreikkalainen ruoka on vaan niin hyvää! Normaalisti pidän maustetusta ja tulisesta ruuasta, mutta kreikkalainen perus raaka-aineineen on jotain tosi herkullista.

Kohtahan tässä saankin alkaa suunnittelemaan matkalaukun sisältöä ja tekemään muutamia matkahankintoja ennen reissua. Kesävaatteetkin pääsevät viimein päälleni, kun tänä kesänä niille ei ole ollut täällä Suomessa paljonkaan käyttöä.

Kuvat: www.iltalehti.fi

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Haaveilua mökkiviikonlopusta.

Liivi - Mango
Musta trikoo paita - Only
Farkut - Mango

Tässä asussa olin tänään töissä. Harmikseni Mangoa ei kotikaupungissani ole, sillä Hollannissa minusta tuli täysin kyseisen liikkeen kanta-asiakas ;) Varsinkin noista farkuista on tullut yhdet suosikeistani, joita käytän todella usein.

Aika kuluu ihan hurjaa vauhtia. Kesä jo puolessa. Vanhempien mökille tekee kauheasti mieli, mutta haluaisin sinne aurinkoisella ja lämpimällä säällä. Viime kesänä vietimme mieheni kanssa yhden pidennetyn mökkiviikonlopun ja voi että nautin. <3 Jos vain oikea vanhanajan intiaanikesä (sellainen, mikä oli aina lapsena) vielä jossain vaiheessa saapuisi, niin ykköstoiveeni on päästä sinne uimaan, soutelemaan, syömään hyvin ja ottamaan aurinkoa. :) Laitetaan siis hyvät säät tilaukseen!

Kuva: A-Lehtien sivustot

tiistai 8. heinäkuuta 2008

Paikkaansa etsimässä.


Viime viikolla tekemäni ostokset ovat etsineet paikkaansa koko viikon ja viimein luulen niiden nyt asettuvan aloilleen. Nukkamaton ostin tarkoituksenani laittaa se olohuoneeseen, mutta päädyinkin useiden vaiheitten jälkeen sijoittamaan sen makuuhuoneeseen. Sointuu mielestäni hyvin verhoihin ja olohuoneeseenkin kävi paremmin vanha matto.

Askon rottinkinvalaisin on nyt sijoitettu makuuhuoneen yöpöydälle, tosin vielä ilman lamppua :D Lamppu onkin seuraavana ostoslistalla.

Mitään tauluja emme ole edelleenkään saaneet seinälle. Minulla on muutama kuva Pariisin matkalta (puolalaisen ystäväni ottamia), joista haluan teettää kaksi taulua. Kunhan saisi aikaiseksi teettää ne tauluiksi asti, niin tietäisi minne minkäkin sijoittaisi. Turhia reikiä en seiniin halua.

Muutamia tärkeitä esineitäni.

Kuvassa Vilan tunika aiemmassa postauksessa kertomassani asukokonaisuudessa.

Saan taas tänään nauttia vapaapäivästä ja aamupäivä kuluikin rannalla, kun aurinko edes yritti hieman paistaa. Pilvilautat kuitenkin valtasivat jälleen taivaan muutaman tunnin jälkeen ja palasin kotiin sisätiloihin. Iltapäivä kuluukin sitten siivoilun ja kahvittelun merkeissä, sekä tällä kertaa minulla on lehtikorissa odottamassa vinot pinot Avotakkoja. Vanhempieni luona vieraillessa tongin äitini lehtipinot (hänelle tulee kaiken maailman lehdet) ja nappasin ison kasan luettavaa mukaani. Ensi viikolla minulla on "täysi työviikko", joten vielä tällä viikolla minulla on aikaa kunnolla syventyä rauhassa sisustuslehtien saloihin ja toivottavasti jotain vinkkejä löytyisikin.


Sitten ajattelin esitellä muutamia lempiesineitäni. Kuvan korulipas on muutama vuosi sitten mieheltäni saatu joululahja, joka kätkee sisäänsä pienen osan koruistani. Loput korut säilytän lipaston laatikossa rasioissaan. Mariskoolit ovat myös minulle rakkaita. Niitä minulta löytyy myös feikkeinä, vaikka aidot skoolit ovatkin aina aitoja. Eteisen lippaan päällä sijaitsevassa mariskoolissa säilytämme avaimia (nalle avaimenperässä muun muassa ;D) ja muut mariskoolit sijaitsevat tällä hetkellä olohuoneessa.

Makuuhuoneessamme on kaksi "dreamcatcheria" eli unisiepparia, joka on alunperin intialainen taikakalu. Intiaanitaruston mukaan hämähäkki-isoäiti (maailmanluoja) kutoi unisiepparin karkottamaan ihmiskunnan pahat unet. Unisieppari ripustetaan sängyn yläpuolelle ja sen väitetään karkottavan pahat unet, mutta houkuttelevan hyvät unet. Me emme ole ripustaneet unisiepparia sängyn yläpuolella, vaan toisen roikkumaan ikkunan eteen ja toisen aivan vastakkaiselle seinälle, joten tästä varmaan johtuu, ettei uniseippari ole toiminut toivotulla tavalla ;) Ensimmäisen sipparini saimme tuparilahjaksi edelliseen asuntoomme ja toisen olen myöhemmin ostanut. Useammankin sijoittaisin makuuhuoneeseemme, sillä pidän niistä sisustuksessa.

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Uusi ostokseni.

Kuvassa tällä viikolla ostamani Vilan tunika. Laitan tuon ehkä huomenna päälle yhdessä mustien legginssien, korkkarien ja mustan pikkulaukun kanssa. :)

Ihana kamala shoppaus.


Palasin tänään kotipaikkakunnaltani takaisin kotiin. Vietin siellä aikaa perheeni sekä ystävieni kanssa, joita en ole nähnyt kunnolla aikoihin. Kävin viikon aikana ystävieni kanssa shoppailureissulla Jyväskylässä, sillä ystäväni on rakentamassa taloa ja lähdimme hänen mukaansa makutuomareiksi huonekaluliikkeisiin. Minun ei pitänyt ostaa muuta kuin verhot ja matto, mutta kappas vaan enhän minä osaa pitää näppejäni erossa ihanista vaatteista ja esineistä.

Askossa oli kaikki valaisimet alessa ja ostin kivan rottinkivalaisimen, joka löytää paikkansa joko makuu- tai olohuoneesta. Olohuoneen lattialle ostin myös kauan kaipaamani uuden maton. Tummanruskean, nukkaisen. Sitä ehdimme käyttää nyt kokonaisen kuukauden ennenkuin pieni hulivili koiranpentu saapuu taloon. Arabian Koko-sarja sai täydennystä kahdesta kulhosta sekä Vilasta mukaan lähti ihanan pitkä turkoosi tunika. Kodin Ykkönen on yksi lempi liikkeistäni ja sieltä ostin keittiöön limen vihreät verhot. Mitään muuta limen väristä meillä ei vielä ole, mutta verhojen kaveriksi sellaisia esineitä on nyt hankintalistalla. Jyväskylässä on mielestäni paras Vero Moda, missä olen ikinä käynyt ja sieltä löytyi kivat mustat caprit. Kuvia lisään myöhemmin, kunhan saan kaiki kassit purettua.

Eilen kotipaikkakunnani järjestettiin joka kesäinen konsertti, jossa kauniissa kesäillassa pikniköimme ja joimme useammankin pullollisen kuohuvaa. ;) Huomenna alkaa sitten arki, kun palaan takaisin töihin puolen vuoden tauon jälkeen.