tiistai 8. heinäkuuta 2008

Muutamia tärkeitä esineitäni.

Kuvassa Vilan tunika aiemmassa postauksessa kertomassani asukokonaisuudessa.

Saan taas tänään nauttia vapaapäivästä ja aamupäivä kuluikin rannalla, kun aurinko edes yritti hieman paistaa. Pilvilautat kuitenkin valtasivat jälleen taivaan muutaman tunnin jälkeen ja palasin kotiin sisätiloihin. Iltapäivä kuluukin sitten siivoilun ja kahvittelun merkeissä, sekä tällä kertaa minulla on lehtikorissa odottamassa vinot pinot Avotakkoja. Vanhempieni luona vieraillessa tongin äitini lehtipinot (hänelle tulee kaiken maailman lehdet) ja nappasin ison kasan luettavaa mukaani. Ensi viikolla minulla on "täysi työviikko", joten vielä tällä viikolla minulla on aikaa kunnolla syventyä rauhassa sisustuslehtien saloihin ja toivottavasti jotain vinkkejä löytyisikin.


Sitten ajattelin esitellä muutamia lempiesineitäni. Kuvan korulipas on muutama vuosi sitten mieheltäni saatu joululahja, joka kätkee sisäänsä pienen osan koruistani. Loput korut säilytän lipaston laatikossa rasioissaan. Mariskoolit ovat myös minulle rakkaita. Niitä minulta löytyy myös feikkeinä, vaikka aidot skoolit ovatkin aina aitoja. Eteisen lippaan päällä sijaitsevassa mariskoolissa säilytämme avaimia (nalle avaimenperässä muun muassa ;D) ja muut mariskoolit sijaitsevat tällä hetkellä olohuoneessa.

Makuuhuoneessamme on kaksi "dreamcatcheria" eli unisiepparia, joka on alunperin intialainen taikakalu. Intiaanitaruston mukaan hämähäkki-isoäiti (maailmanluoja) kutoi unisiepparin karkottamaan ihmiskunnan pahat unet. Unisieppari ripustetaan sängyn yläpuolelle ja sen väitetään karkottavan pahat unet, mutta houkuttelevan hyvät unet. Me emme ole ripustaneet unisiepparia sängyn yläpuolella, vaan toisen roikkumaan ikkunan eteen ja toisen aivan vastakkaiselle seinälle, joten tästä varmaan johtuu, ettei uniseippari ole toiminut toivotulla tavalla ;) Ensimmäisen sipparini saimme tuparilahjaksi edelliseen asuntoomme ja toisen olen myöhemmin ostanut. Useammankin sijoittaisin makuuhuoneeseemme, sillä pidän niistä sisustuksessa.

1 kommentti:

Pisaroita kirjoitti...

Nätsää on <3