perjantai 11. heinäkuuta 2008

Unelmien koti.


Minulla on haaveissa vielä jonakin päivänä omistaa omakotitalo tästä samasta kaupungista missä nyt asumme tai vastaavasti lähiseudulta. Haave ei ole vielä ajankohtainen opiskelujen ja rahatilanteen takia, mutta joskus, kun molemmilla on työt selvillä, opiskelut takana ja mahdollisuus omakotitalon hankintaan, niin haave vielä toteutetaan.

Unelmissani minulla on keskisuuri ja melko uusi tai aivan uusi, avara kaksikerroksinen puutalo mieluiten järven läheisyydessä, mutta ainakin niin, että on reilusti omaa pihaa mitä laittaa ja missä lapset, koirat ja kissat saavat juoksennella. Kaupunki ei olisi kauhean kaukana, mutta metsää ja luontoa pitää olla ympärillä. Tilaa olla ja elää. En ole ikinä ollut mikään viherpeukalo (lukuunottamatta nykyisen kotimme helppohoitoisia kasveja), mutta olisihan sellainen pieni puutarha ihana. <3 Pieni lähdekin pihaan solisemaan ei olisi yhtään hassumpi juttu.

Sisustuksessa pidän ruskeasta kaikissa sen sävyissä. Lattiat olisivat tummaa laminaattia ja sisutuksessa huonekalujen väritkin olisivat erilaisia ruskean vivahteita. Tietenkin värimaailma olisi kuitenkin raikas sisältäen muitakin värejä. Huonekalujen haluaisin olevan laadukkaita, jotta ne kestäisivätkin arjen kulumisen.

Talossa olisi ainakin makuuhuone, olohuone, avokeittiö, sauna, takkahuone, kaksi vessaa, vaatehuone, kodinhoitohuone, terassi ja kaksi ylimääräistä huonetta, joista voisi tehdä lastenhuoneen ja työhuoneen. Myös varastotilaa pitää löytyä eli talosta pitäisi löytyä reilusti neliöitä.

Haaveita on hyvä olla! <3 Haaveiden koti tulee varmasti muotoutumaan ja muuttumaan joltain osin ajan kuluessa ja rahatilanteesta riippuen, mutta tästä on hyvä aloittaa.

Kuva: www.kastelli.fi

5 kommenttia:

Pisaroita kirjoitti...

Annoin sinulle tunnustusta takaisin päin :) <3

Pisaroita kirjoitti...

Minä haluan jonkun oikein vanhan ja elämää nähneen mökin ;D Okei, olen taas erilainen xD

Marge kirjoitti...

ei kaikkien tarvitsekaan haluta samanlaista. Muuten oliskin ihan tyhmää, jos kaikilla olis täysin samaa!

Poff kirjoitti...

Minäkin haluaisin joskus asua omassa talossa. Kaksikerroksinen ois mukava ja haluaisin jonkinlaisen ammeen talooni! :D Väriltään talo sais olla valkonen tai beige tai molempia. Sen tarkemmin en vielä tiedä millaisen talon haluaisin. :)

Marge kirjoitti...

Poff: Oma talo olisi aina oma talo. Siitä saisi haluamansa. :) Vielä jonakin päivänä sellainen..