torstai 4. kesäkuuta 2009

Minä julkkiksena.

"Kenen näköinen olet? Kenen julkkiksen näköinen olet omasta tai kaverisi mielestä. Julkaise tai linkitä kuva, ja haasta kolme blogin pitäjää."

En ole itse koskaan ajatellut, että muistuttaisin erityisesti jotain julkkista. Kuitenkin useampikin kaverini on joskus maininnut, että muistutan niin ulkonäöltäni kuin joskus käytökseltänikin Täydellisistä naisista tuttua Teri Hatcheria.


Yhdennäköisyys johtuu varmaankin lähinnä suuresta suusta (lue: leveästä hymystä), samankaltaisista ja värisistä hiuksista sekä tummista kulmista. Kasvojen muotokin on melko lähellä omiani.

Teri Hatcherin todellisesta luonteesta en tiedä, mutta hänen näyttelemäänsä Susan Mayeria minä totisesti välillä muistutan. Varsinkin Hollannissa asuessani vaihtarikaverini jaksoivat alituiseen puhua siitä, kuinka olen välillä aivan kuin Susan. Minusta on helposti tunnistettavissa hänen kaltaisensa koheltaja.

Chatrinin tavoin, joka haastoi minut tähän hauskaan tehtävään, kävin uteliaisuuttani kokeilemassa MyHeritagen julkkistunnistusta. Sitä kautta sain vastaukseksi, että 78% tarkkuudella muistutan eniten Tata Youngia.

Tämä oli hauska haaste! En erikseen haasta ketään, mutta kaikki, jotka eivät ole kasvojaan muuten kuvissa paljastaneet ovat hyvin vapaat nappaamaan tämän haasteen itselleen.

5 kommenttia:

Chatrin kirjoitti...

Onkohan sun hiukset vilahtanu jossain postauksessa vai olenkohan muuten vain mieltänyt sinut tummatukkaiseksi? Kiva tietää, että siellä päässä Teri =)

Alma kirjoitti...

Tää on tosiaan ihan hauska nyt vähän tietää minkä näköisiä blogikaverit on.:) Tosin itselläni tämä haaste tuottanee vaikeuksia...:/

Marge kirjoitti...

Chatrin: Jossain laittamissani asukuvissa näkyy hieman tummia hiuksiani, joten olet varmasti näynyt kuvan siitä :)

Alma: Totta. Antaa vähän vinkkiä toisesta. :)

Marge kirjoitti...

Omasta mielestäni näytän kyllä enemmän tuolta Youngin neitoselta, kuin Teriltä. Kuitenkin :D

Elena kirjoitti...

Mäkin tein ton testin Chatrinin ehdotuksesta...käy kommentoimassa mitä mieltä olet onnistumisestani! ;)