sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Rentoiltu on!

Kylpyläviikonloppu oli ihana, mutta hujahti yllättäen liian äkkiä ohitse. Uitiin, kuntoiltiin salilla, syötiin hyvin ja käytiin Jyväskylässä pikkuisen ostoksillakin. En löytänyt oikein mitään ihmeellistä, meikkejä vain. Koitin metsästää mustaa nahkatakkia, mutta sopivaa ei sattunut vastaan. Hakusessa on myös kesää varten juoksuhousut sekä harmaat collarit kotihousuiksi. Lauantaina illalla juotiin hotellihuoneessa skumppaa ja nukuttiin molempina öinä kunnon unet.Aikas mukavaa. :)

Kylpylä oli oikein sopiva paikka meille. Voisin mennä joskus sinne uudestaankin. Uima-allasosasto ei ole mikään kovin iso. Sieltä löytyy kuntouimaradat sekä iso lämminvesiallas, jossa on erilaisia vesihieronta- ja poreallaspisteitä. Lapsille löytyi myös oma pieni altaansa. Eli jos liukumäkiä ynnä muuta erikoisempaa haluaa, niin sitä ei kannata tuolta Rantasipi Laajavuoresta lähteä hakemaan. Ihan perus uintiin ja poreissa lillumiseen paikka sen sijaan sopi paremmin kuin hyvin. Saunoja sitten löytyi varsinkin miehille vaikka minkälaisia ja tulikin saunottua ja istuskeltua löylyn lämmössä nyt enemmän kuin moneen viime kuukauteen yhteensä. Naisten puolella löytyi kaksi erilaista saunaa. Ruususauna luonnon äänillä ja hämyisempi kristallisauna, jossa taustamusiikkina soi tippukiviluolassa tippuvat vesipisarat. Miesten puolelta löytyi sitten korpisaunaa, mökkisaunaa ja citysaunaa telkkareineen. Yhteisenä kaikille oli höyrysauna, jossa en tosin vieraillut.

Kotimatkalla haettiin Milo anoppilasta hoidosta ja pysähdyttiin vielä hakemaan kotiin tuomisiksi tulppaaneita. Ihana saada kukkia kotiin. :)


M:n äiti pisti vielä tekeillä olleita korvapuustejakin mukaan. Kotona ei tarvinnut kuin voidella, ripauttaa pikkuisen raesokeria päälle ja laittaa uuniin. Saatiin keittää herkulliset iltakahvit. Nyt jakson verran Gossip girliä ja sitten on aika painua nukkumaan. Huomenna alkaa taas arki.

7 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Mikä ihana viikonloppu ollut teillä! Ja tuoretta pullaa, nam! Alkoi tehdä itselläkin mieli kylpylään tai yleensäkin saunaan tai johonkin, vaikka mökille.

Chatrin kirjoitti...

Kivalta kuulosti. Hyvä, kun sait vihdoin tulpsujakin kotiin =)

Kaitaliina kirjoitti...

Voih, olipa teillä täydellinen viikonloppu ihan sinne pulliin asti! Suorastaa haistan korvapuustit tänne asti.

Meillekin tulee anoppi koiranhoitajaksi tällä viikolla pariksi päiväksi, kun lähdemme laskettelemaan. On ne vaan ihania:)

Vitsit olisin voinut ostaa sulle intersportista championin harmaat collarit alesta, vaan 19€ ja niissä oli resorit punteissa=(

Noora kirjoitti...

Ihanan värisiä tulppaaneita eikä nuo korvapuustitkaan ihan hirveän pahoilta näytä ;)

Naily kirjoitti...

Ihanan rennoksi saa varmasti itsensä tuollaisen viikonlopun jälkeen. Kylpylässä olisikin kiva päästä joskus käymään. Viimeksi olen tainnut piipahtaa muutamia vuosia sitten, kun hani voitti ilmaisliput Kunnonpaikkaan.

Nami, minkä näköisiä pullia! Pakko leipoa jotain viikonloppuna. :P

Keke kirjoitti...

Ai hitsil..kylpylähemmottelua ja sit noita pullia siihen päälle. Mikä ois parempaa. Mäkin taaahdon!!

Marge kirjoitti...

Minna: Tuollaiset piristysviikonloput on kyllä ihania. Munkin tekis mieli mökille. kesällä yritän ehtiä sinne useammin kuin viime vuonna. :)

Chatrin: Tulpsut kruunasi viikonlopun ;)

Kaitaliina: On ne anopit kyllä tosiaan ihania, kun suostuu "lapsenvahdeiksi". :) Just sellaiset resorilliset mä haluaisin. Taidan tänään käydä paikallisessa intersportissa katsomassa olisko siellä mitään hyviä tarjouscollareita.

Noora: Ei ne olleet, ei :)

Tincali: Mä en ole Kunnonpaikassa käynyt, mutta vanhemmat ovat siitä kyllä tykänneet. Joskus käydään ihan uimassa Rauhanlahdessa.

Keke: Oli kyllä ihana viikonloppu. Haikeus oikein iskee, että se on jo niin mennyt ohi. :)