torstai 12. marraskuuta 2009

Sisustushaaveita.

Eilen puuhailin kotona sisustuksen parissa. Vaihdoin keittiöön verhot ja tabletit ja samalla mietin mikä kaikki itseäni tällä hetkellä miellyttää ja mitä haluaisin omaankin kotiin. Lista on pitkä ja halut epärealistisiakin suhteessa hankintamahdollisuuksiin, mutta tässä jäävuoren huippu tämän hetken tykkäämisjutuista:
Iittalan kartio kaadin sekä 40cl juomalaseja harmaina. Isommille juomalaseille meillä olisi oikeasti tarve olemassa, sillä kaikki lasit ovat tällä hetkellä turhan pieniä. Iittalan Verna-sarjasta tykkään myös kovasti, mutta alan olla aika kyllästynyt sinisiin laseihimme.

Iittalan Lantern -sarja on uusimpia tykkäämisen kohteitani. Varsinkin harmaa on ihana ihana ja myös kirkkaana noita meille kelpuuttaisin.
Aina sanotaan, että miehet haluaa kotiin elektroniikkaa, mutta meillä se menee kyllä niin, että minä haluan meille taulutelkkarin, eikä M. Harmalla putkimallin telkkarilla vielä kuitenkin mennään..
Ikeasta löytyy vaikka mitä kivaa, mutta kalusteista varsinkin Malm -sarjan lipasto miellyttää. Haaveilen tummasta laminaatista ja vaaleista kalusteista tulevaisuuden kodissa, joten tämä lipasto sopisi haavekotiini.

Kylppäriin uusi vaalea matto sekä kylppärin kaappiin koreja, joissa saa säilytettyä pyykinpesuaineet sekä yksi iso kori hiustenkuivaajaa, suoritusrautaa ym hiushärveleitä varten.
Olisihan näitä toiveita vaikka millä mitalla. Tykkään haaveilla ja suunnitella, vaikka kaikki ei toteutuisikaan. Usein haaveilen siitä millainen koti meillä olisi, jos mahdollisuudet olisivat rajattomat. Olen kuitenkin nykyiseen kotiimmekin varsin tyytyväinen, vaikkei se täydellinen olekaan. Jotenkin aion kyllä itseni kuitenkin vielä palkita jonkun uudistuksen muodossa (joo, ja sit se ikuisuusprojekti eli kivan ruokaryhmän löytäminen), nimittäin vakituisen työpaikan johdosta. :)
Kuva 1, 2, 3 4, 5, 6

8 kommenttia:

dolce kirjoitti...

Minulla on tuollainen Lantern- lyhty juuri harmaana, mutta se on vanhempaa mallia... mutta muistaakseni se oli tuon niminen :) Se on vaan pienempi, ja kynttilän paikka on tuikulle.

Aune kirjoitti...

Haluan myös tuon Malm-lipaston. Miten me saatais se?

minea kirjoitti...

Ymmärsinkö oikein, että olet saanut vakituisen työpaikan (nyt kun on tämä taantumakin ja kaikkea)? Tarkemmin kun ajattelen, olet ehkä maininnut aiheesta aiemminkin... Mutta vain ehkä :D Eli onnea.

Ihania sisustusjuttuja. Minä olen tällä hetkellä melko tyytyväinen asuntooni, olohuoneen verhot vain pitäisi saada ommeltua ja vaihtoon ja yksi kuvataulu -ikuisuusprojekti on valmistumassa. Sitten on suunnitelmissa "fresko" keittiön seinälle, mutta sitä suunnitelmaa täytyy vielä hautoa. Muille asunnon epäkohdille olen opetellut ummistamaan silmäni...

Käykö sinulle niin, että kun saat kodin sisustuksen valmiiksi, tekee mieli muuttaa? Minulla sellainen olo tuli ainakin aiemmassa asunnossa. Ahdisti kun mitään ei ollut enää järkevää muuttaa, ei huonekaluja, järjestystä tai verhojakaan, kun ne olivat olleet vasta niin vähän aikaa...

Marge kirjoitti...

Dolce: Kuulostaa kivalta lyhdyltä. :) Oih.

Aune: äkkiä se Ikea tänne Kuopioon! :D

minea: Kiitos onnistteluista. Olen kyllä kovin ilahtunut, kun työharjoitteluni päätteeksi minulle tarjottiin jatkoa vakituisen työsuhteen muodossa. :) Tällä hetkellä kun tuo työnhaku ei ole ollenkaan helppoa ja työpaikkoja on liian vähän suhteessa hakijoihin.

Minulla käy samoin kuin sinulle, eli kun kodin saa muka valmiiksi, niin alkaa ihan kohta haluamaan taas uudistuksia. Sisustaminen on vain sellainen ikuisuusprojekti. Toisalta hyvä niin. :)

Tuo on hyvä taito osata ummistaa silmänsä kodin pienille yksityiskohdille. Varsinkin vuokra-asunnossa monille asioille ai vain voi mitään ja niiden kanssa on opittava elämään. Silti kodista voi saada hyvin viihtyisän. :)

Aune kirjoitti...

onko sulla tietoa milloin se olisi tulossa? vai onko olleskaan? mie en oo ikinä perillä näistä.

Marge kirjoitti...

Aune: Muistelisin, että ens vuonna sitä Ikeaa aletaan rakentamaan,mutta vasta 2012 se on valmis. Eli vielä joudutaan odottelemaan. :/

Alma kirjoitti...

Toi Kartion kaadin on tosi kätevä. Söpön simppeli. Mä sain sen joskus (!) yo-lahjaksi ja edelleen on kovassa käytössä.:)

Marge kirjoitti...

Alma: Mä olen jo muutaman vuoden tuota itselle mieluillut, mutta en ole raaskinut vielä ostaa. :)