keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Tunnustus.


Kaunis kiitos fudgelle, Chatrinille sekä Riehulle, jotka antoivat tämän mieltä lämmittävän tunnustuksen. Tunnustuksen mukana pitää itsekkin hieman tunnustaa itsestään jotain, sillä säännöt menevät näin:

Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
*Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
*Kopioi kuva ja liitä blogiisi
*Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
*Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
*Anna tunnustus seitsemälle
*Linkitä nämä blogissasi
*Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Ja minähän tunnustan eli tässä teille hieman uutta (toivottavasti ja ainakin suurimmalle osalle) tietoa minusta:

1. Ennen kuin muutin lukion loputtua vanhempieni luota pois, asuin muutaman vuoden erillisessä rakennuksessa ns. "itsenäistymiskämpässä", niinkuin isä huonetta nykyään nimittää. Kämppä siis sijaitsi samassa pihapiirissä, mutta sain viettää siellä aikaa ihan omassa rauhassa.

2. Minulla on unissa todella vilkas mielikuvitus. Unissa aina sattuu ja tapahtuu mitä merkillisempiä asioita. Useimmiten muistan yöllä näkemäni unet aamulla.

3. Laulan autossa lähes aina, kun ajelen yksin. Lähes 40 kilometrin työmatkat kuluu hujauksessa, kun pistän radiosta volumet täysille ja laulan itse mukana. Samaan sarjaan menköön myös yksin kotona bilettäminen. Jos tanssijalkaa vipattaa, niin kunnon bilemusiikkia taustalle ja tanssimaan. :)

4. Helsinki tai Espoo mahdollisena tulevaisuuden kotikaupunkina kuulostaa aikas kivalta. ;) Ehkä me ihan oikeasti sinne vielä joku kaunis päivä muutetaan.

5. Uskalsin maistaa leipäjuustoa ensimmäistä kertaa elämässäni vasta tänä kesänä, eikä se maistunut millekään.

6. Minulla on BC-ajokortti.

7. Lähden huomenna hieman shoppailemaan. Ykkösjuttuna lähden etsimään gaalamekkoon sopivia mustia korkkareita sekä mahdollisesti myös uutta mustaa kirjekuorilaukkua.

Tunnustuksen pistän eteenpäin Piparille, Kekelle, Innalle, Laakson neidille, Minealle, Almalle sekä Cavalle.

8 kommenttia:

Mrs. M kirjoitti...

Voi kiitos <3

Chatrin kirjoitti...

Tämmöset paljastusjutut on kyllä kivoja, vois useamminkin tehdä. :)

Minka kirjoitti...

Kiitos! :)

Marge kirjoitti...

Cava ja Laakson neiti: Olkaapa hyvät! :)

Chatrin: Niin minustakin nämä oli kivoja! :) Tulee ilmi asioita, joita muuten ei tulisi kirjoitettua.

Alma kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta:)

Riehu kirjoitti...

Olivatkin muut jo ehtineet ensin, minäkin annoin sinulle juuri samaisen tunnustuksen! :)

Marge kirjoitti...

Alma: Ole hyvä! :)

Riehu: Voi kiitos! <3 Minä lisään sinut vielä tunnustuksen antajiin. :)

Pipari kirjoitti...

kiitos paljon<3