maanantai 29. syyskuuta 2008

Tahdon.

Lauantaina tanssittiin serkkuni häitä kauniissa syyssäässä. Häät olivat perinteisistä poikkeavat - ei kimpun heittoja, polkaisuja, morsiamen ryöstöä tai mitään muutakaan. Kaiken kruunasi hääparin itse suunnittelema häätanssi, joka oli aika kaukana tavanomaisesta häävalssista. Häät olivat hyvin hääparin näköiset ja oikein ihanat. Me poistuimme paikalta jo puoli 11 aikaan, mutta juhlat jatkuivat kuuleman mukaan aina aamun koittoon asti myös hääparin osalta.

Vihkiminen suoritettiin lyhyen kaavan mukaan juhlapaikalla 70 vieraan läsnäollessa. Pappi itsekin liikuttui puhetta pitäessään. Juhlaa jatkettiin ruokailuin, puhein ja pienin ohjelmin ja loppuillasta hääparin tuttavista koostuva bändi viihdytti vieraita aina aamuun saakka. Saunominen ja paljutkin kuuluivat yön pikkutuntien ohjelmaan, jota emme tosin olleet näkemässä ja kokemassa.

Morsiamen puku oli aivan ihana. Kauniita kirjailuja niin edessä kuin takanakin sekä laahus, joka ei kuvassa tosin näy. Jotain tälläistä tyyliä voisin itsellenikin kuvitella sitten joskus.. :) "Kimppu" oli hauskan omaperäinen käteen sidottu pieni kukkaköynnös. Hiukset olivat puoliksi kiinni ja koristeltu helmin ja liljan kukalla. Liljoja sekä valkoisia ruusuja oli käytetty myös paljon juhlapaikan sisustuksessa yhdessä vihreiden köynnösten kanssa. Oli kaunista. <3

3 kommenttia:

Milla kirjoitti...

Itsekin haluan joskus häät jossa ei ole tyhmiä leikkejä, vaan jotain hääparin näköistä ja meille sopivaa. :D (Paljon ruokaa ja juomaa!)

Marge kirjoitti...

milla: Minäkin haluan juuri omannäköiset. Ehkä jotain perinteistä ja jotain erilaista. :)Tuollakin häissä oli tarjolla paljon ruokaa ja juomaa.

Pisaroita kirjoitti...

Sulle on haaste blogissani ;)