sunnuntai 17. elokuuta 2008

Koti viikonloppu.

Viikonloppua ollaan vietetty miehen ja koiran kanssa kotosalla rauhallisissa merkeissä. Eilen töitten jälkeen pyörähdin Alkon kautta hakemassa muutaman pullon valkoviiniä ja nautiskelimme toisen pullon illan mittaan yhdessä omatekemän pizzan kanssa. Nam.

Vuoden 2007 espanjalainen Castillo de Liria osoittautui oikein hyväksi seurusteluviiniksi niin makunsa kuin hintansakin puolesta (pullo maksoi kokonaista 5,90€). Tuo kuiva valkkari sopisi tuoteselosteen mukaan myös hyvin kalaruokien kaveriksi. Taidan ostaa toisenkin kerran samaista viiniä. :)

Tänään on sitten ollut siivous- ja opiskelupäivä ja ensimmäinne koulutehtävä on nyt palautettu. Tavarat hakivat jälleen paikkaansa ja tällä kertaa muutoksia tuli sisustusesineiden paikoille. Eteisen lipaston ruskea värimaailma sai lisäystä Pentikin kynttiläjutuista ja olohuoneen lipaston päälle siirtyivät ennen hyllykössä olleet mariskoolit. Koiruuskin oli siivoustöissä kovasti mukana. Milloin piti päästä nenä työntämään mopin uumeniin ja milloin imurin suuttimeen tekemään eriskummallisia syöksyjä.

Huomenna lähden sitten kauan odotetulle shoppailureissulle. Innolla odotan syysuutuksien hipelöintiä. Toivottavasti ostettavaa löytyy.

Ei kommentteja: