Kuntokuuri.

Vaihdon aikana minulle kertyi muutama ylimääräinen kilo, kiitos ei-niin-normaalin elämäntyylin. Näin on käynyt lähes aina ollessani matkoilla. Vakaa aikomukseni on saada nyt kilot laihdutettua ja päätinkin ennen Suomeen paluutani aloittaa kuntokuurin. Vaihdon aikana se oli lähes mahdotonta ja vaikka liikuinkin paljon niin juoksemisen, aerobickin kuin tae bon muodossa, niin ruokailuvalio sekä juomatottumukset Hollannissa eivät edesauttaneet kiinteytymistä. Uskon siis myös ruisleivän tekevän tehtävänsä, sillä Hollannissa söimme vain pullamössöleipää. (Kaupoista kyllä löytyi ruisleivän nimistä leipää, mutta muutaman päivän jälkeen se alkoi maistua puulle.) Olen äärettömän iloinen, että kuntokuurini on alkanut hyvin. Päivisin käyn vähintään kerran juoksemassa ja hyötyliikuntaa tulee pyöräilyn ja portaiden kävelyn merkeissä päivittäin. Asuntomme sattuu sijaitsemaan talon ylimmässä kerroksessa, eikä meillä ole hissiä sekä kesän aikana kuljen lähes kaikki matkani pyörällä niin töihin, kavereille kuin keskustaankin. Tuleva koirakin tulee varmasti pitämään huolta siitä, että liikuttua tulee.

Juoksulenkeistä olen huomannut saavani eniten irti silloin, kun käyn lenkillä yksin. Mieheni juoksee minua paljon kovempaa ja väsyn paljon nopeammin, kun käymme yhdessä lenkillä. Kun saa juosta omassa rauhassa ja omaa tahtia, niin kestävyys kasvaa ja jaksaa paremmin.

Tänään sain myös paikallisen kuntosalin promotytöltä ilmais-seteleitä, joilla pääsen käymään kuntosalilla kuusi kertaa ilmaiseksi. Kuntosali on kaupungin suosituimpia ja hieman vielä epäilenkin, onko jutun takan joku juju. Esimerkiksi, että ilmais-lippujen käyttö edellyttää jäseneksi liittymistä. Jos kuitenkin aivan velvoituksetta saan salilla käydä, niin ilmanmuuta liput aion käyttää. Kuntosaliharjoittelu ei ole lemppareitani, vaikka satunnaisesti salilla olenkin käynyt. Paljon enemmän nautin aivan luonnossa liikkumisesta ja aerobisesta liikunnasta.

Ihana päivä.

Viimeisiä päiviä vietetään Hollannissa, joten niistä pitää nauttia täysin siemauksin. Päivä kierreltiin kaupungilla etsimässä mieheni pikkuveljelle syntymäpäivälahjaa sekä tarttuihan sieltä mukaan minullekin jotain - kengät! Ja nyt huomio huomio - se oli mieheni, joka kengät ensiksi huomasi ja sanoi: "Nämä kengät näyttäis ihan sun kengiltä. OSTA!" Ja sovittamisen jälkeen ei voinut kahta kertaa miettiä ostaako vai jättääkö ostamatta.

Shoppailujen jälkeen vietettiin hetki keskustan kahvilassa nauttien kahvista ja focassia leivistä, jotka oli täytetty salaatilla, tuoreella ananaksella sekä currykanalla.

Illalla pitkästä aikaa kunnon juoksulenkki (olen ollut lähiaikoina laiska ja käynyt vain kävelyillä tai juossut osan matkaa) ja ihan vain höpöttelyä koko ajan pienenevällä kansainvälisellä porukalla. Kaikilla meillä tuntuu olevan jännät fiilikset kotiinpaluun suhteen. Jännittää, odottaa, tuntuu surulliselta ja ehkä hieman pelottaakin. Kävimme keskustelua siitä, kuinka hetken aikaa taas kotimaassamme vietetyn ajan jälkeen varmasti tuntuu siltä, ettei vaihtoa olisi ikinä tapahtunutkaan. Onneksi meillä on muistot ja monen uuden ystäväni kanssa aiomme vielä nähdä, joten hyvästit eivät onneksi ole lopulliset.