torstai 2. joulukuuta 2010

Ostosjuttuja ja kirjamaraton

 Paita - Passion mode
Toppi - Vero Moda
Farkut - Replay
Kengät - Aleksi 13

Ostin työkaverilta eilen paidan, joka pääsi tänään ensimmäistä päivää päälle. Mukavan pehmoinen ja lämmin talvikäyttöön. Seuraavat ostokset ovatkin sitten joululahjoja. Niitä tuli ostettua jo tiistaina Ikean reissulta ja eiliseltä Sellon pikapyörähdykseltä, mutta viikonloppuna täytyy ehdottomasti ehtiä kaupungille kunnolla lahjaostoksille. Kotiin ei löytynyt Ikean reissulta sitten yhtikäs mitään. Eteisessä on korkeat peilioviset kaapit ja tarvitsisimme lipaston kaappien ja ulkoseinän väliseen tyhjään tilaan. Siihen ajattelin aluksi valkoista Malm-lipastoa, jollainen löytyy myös olohuoneesta, mutta sopivaa kokoa ei ole olemassa. Eteiseen yritettiin bongailla myös vaaleaa lyhytkarvaista mattoa, mutta sitäkään ei löytynyt oikean kokoisena. Keittiön pöydän päälle taas tarvitsisimme jonkin laskeutuvan valaisimen, mutta yhtäkään Ikean mallia en kelpuuttanut.

Hankittavista joululahjoista monelle on jo selvät sävelet mitä pukinkonttiin tänä vuonna päätyy, mutta haasteitakin löytyy. En esimerkiksi yhtään tiedä mitä ostaa poikaystävälle tai isälle. Miehille on aina paljon hankalampaa keksiä hyviä lahjoja, joten ideoita otetaan kyllä vastaan. Tytöille taas löytyy niin paljon kaikkea kivaa, että iskee sitä vastoin valinnan vaikeus. Voisi ostaa kosmetiikkaa, kirjoja, kotiin monenmoista pehmeää ja kovaa pakettia jne. Lahjoja olisi kiva jakaa täälläkin, mutta blogiani lukee sen verran moni lahjansaajista, että täytyy malttaa pitää lahjat ihan omana tietonaan ;)


Nyt hetkeksi kirjojen pariin ennen illan saunaa. Päätin aloittaa lukemaan Harry Potterit uudelleen, mutta huippu hömppäkirja Cathy Kellyltäkin pitäisi saada ensin loppuun. Olen ainakin kertaalleen lukenut kaikki Potterit suomeksi ja osan myös englanniksi, mutta nyt ajattelin lukea kaikki kirjat maratonina. Siskolta löytyy jokainen omasta kirjahyllystään, joten taidampa rosvota ne kaikki lainaan itselleni jouluna, hih. :)

4 kommenttia:

alli kirjoitti...

jep, oot täysin oikeessa, miehet ja niille lahjan ostaminen on pirun hankalaa :( jos tulee hyviä ideoita vastaan niin kerro heti!! :D

~M~ kirjoitti...

Tuo Kellyn kirja on huippu;)

Mongusti kirjoitti...

Mulla olis tunnustus blogissa..:)

Marge kirjoitti...

alli: Jospa sitä jotain kivaa keksisi! :)

~M~: Niin on! :)

Mongusti: Voi kiitos Mongusti! :)