maanantai 31. elokuuta 2009

Tallinnan tuliaiset.

Kuusi tuntia Tallinnassa oli juuri sopiva aika pieneen shoppailuun, ravintolassa syöntiin sekä terassilla istumiseen. Koska emme yöpyneet maissa tai laivassa, niin oltiin liikkeellä koko päivä aamusta iltaan ja pidempään ei varmaan olisi jaksettukaan ostoksia tehdä. Pääkohteeni eli Bershka löytyi ystävällisen taksikuskin avulla ja olin niin haltioissani. Rottermanin ostoskeskuksesta löytyi muutenkin hyviä liikkeitä ja kaikkea kivaa olisi löytynyt vaikka millä mitalla.


Mutta niitä ostoksia.. Edullisia ja hyviä farkkuja olisi löytynyt vaikka millä mitalla ja jäi vähän harmittamaankin, etten ostanut vielä yhtä paria vaaleita farkkuja. Ylemmät on olleet jo kovassa käytössä. :)

Löysin myös uuden huivin, teepparin sekä mustat melko perus shortsit ohuen ohuella niittivyöllä. Vaatteet ovat ostettu Bershkasta, Stradovariuksesta sekä yhdestä muusta liikkeestä, jonka nimeä en muista. Nyt salkkareiden pariin. Pahoittelen huonossa valossa otettuja kuvia.

Ei kommentteja: