keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Lukutoukka.

Kesä on kaiken muun ihanan lisäksi myös lukemisen aikaa. Auringosta nauttiessa on ihanaa uppoutua hyvän kirjan pariin ja vastaavasti sadesäällä kyhjöttää sohvan nurkassa kirja kädessä, kun ulos ei viitsi mennä. Itse tykkään myös lukea ennen nukkumaan menoa, joka on niin hyvä kuin huonokin asia. Mielenkiintoisen kirjan parista ei malttaisi ummistaa silmiään ja tylsemmän juonen kannattelemana uni tulee helposti.


Sophie Kinsellan tuotanto on monille tuttua. Himoshoppaajan kirjasarjan lisäksi kirjailija on julkaissut muutamia muitakin kirjoja, joista viimeisimpänä luin "Remember me?" -teoksen. Kirja on myös suomennettu nimellä "Muistatko minut?". Kirja kertoo 28-vuotiaasta Lexistä, joka herää sairaalasta auto-onnettomuuden jälkeen. Onnettomuuden seurauksena hän kärsii muistinmenetyksestä ja kolme edellistä vuotta hänen elämästään on täysin pyyhkiytynyt neitokaisen mielestä. Kolmen vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon ja hän ei ole uskoa korviaan, kun huomaa olevansa naimisissa miljardöörin kanssa ja johtavansa osastoa, jossa aikaisemmin työskenteli vain alemmalla tasolla. Kirja kertoo siitä, kuinka Lexi opettelee uutta ns. "unelmaelämäänsä", joka osoittautuukin lopulta joksikin aivan muuksi.


Cecelia Ahernin "Ps, I love you" on kaunis tarina siitä, kuinka jo kuollut aviomies auttaa vaimonsa jaloilleen kirjeiden avulla. Holly suree syöpään kuollutta aviomiestään Garrya, eikä pääse takaisin tavalliseen elämään. Kuoleman jälkeen Holly kuitenkin yllättyy, sillä ennen kuolemaansa Garry on kirjoittanut Hollylle kymmenen kirjettä, jotka saa avata aina ennalta määrättynä päivänä. Kirjeiden avulla Holly pääsee elämään taas käsiksi ja selviytyy nuoren rakkaansa kuolemasta.


Stephenie Meyerin kirjasarja "Twilight" on monen suosikkeja, mutta jakaa myös mielipiteitä. Sain juuri päätökseen sarjan toisen osan eli "Uusikuu":n ja loputkin kirjat on pakko saada lukea. Kirjasarjasta löytyy niin fantasiaa, jännitystä kuin rakkaustarinakin. Yksinkertaistettuna kirja kertoo ihmistyttö Bellan ja vampyyripoika Edwartin rakkaustarinasta, joka kohtaa matkallaan monenlaisia esteitä.

Välillä on kivaa lukea myös jännitystä, vaikka kauhuelokuvista en niinkään välitä. Jännityskirjailijoista tutuin itselleni on Tess Gerritsen, johon tutustuin reilu vuosi sitten äitini suosittelemana. Kirjojen juonet ovat koukuttavia ja jännittävät juonenkäänteet viemät kyllä mennessään, eikä ruumiinavaustarinat, murhamysteerit tai muutkaan karmivuudet pelota niin paljon, kun haluaa vain lukea kirjan loppuun, jotta mysteeri ratkeaisi.

Dan Brownin kirjoista ainakin "Da Vinci -koodi" ja "Enkelit ja demonit" ovat useille tuttuja. Itse tykkäsin myös kirjailijan "Meteoriitti" teoksesta, jossa ei edellä mainittuihin kirjoihin poiketen toimikaan päähenkilönä Robert Longdon, vaan pääosassa on nainen nimeltä Rachel Sexton. NASA:n tutkijat väittävät löytäneen sä napajäätiköltä meteoriitin, jota Rachel kutsutaan tutkimaan. Meteoriitti ei tietenkään ole niin varmasti meteoriitti, jonka arvata saattaakin. Tällä hetkellä työn alla on Brownin ensimmäinen teos "Murtumaton linnake" ja kovasti odotan syksyllä ilmestyvää uutuutta "Kadonnut symboli" (the Lost Symbol).


Plum Sykesin "Manhattanin blondit" kuuluu taas kategoriaan ehdottomaa hömppää. Tarvitseekohan muuta mainitakaan..?

Diane Setterfieldin "Kolmastoista Kertomus" on hyvinkin erityylinen muihin mainitsemiini kirjoihin verrattuna. Kirja kertoo Margaretista, joka lukee isänsä antikvariaatista kuolleiden kirjailijoiden teoksia sekä kirjoittaa itse heidän elämänkertojaan aivan harrastusmielessä. Häneen ottaa kuitenki yhteyttä eräs suosittu kirjailija ja pyytää tätä kirjoittamaan hänen elämänkertansa. Hän ottaa kutsun vastaan ja pääsee matkustamaan kirjalijan lapsuusmaisemiin ja samalla syventyy Angefeldin kaksoistyttöjen dramaattiseen elämään.

Muita suosikkejani on mm. Laura Weisberger (kirjoittanut mm. Paholainen pukeutuu Pradaan), Torey Heyden (kirjoittanut mm. Tiikerin lapsi sekä Häkkipoika), J.K. Rowling (Harry Potterit oli vaan niin hyviä!), Anna-Leena Härkonen (kirjoittanut mm. Ei kiitos!) ja monia monia muita kirjailijoita ja kirjoja, joita en vain yksinkertaisesti saa mieleeni nimiltä.

6 kommenttia:

Saana kirjoitti...

Lukeminen on kyllä ihanaa! Kiitos kivoista kirjavinkeistä! :)

Oletko tutustunut Diana Gabaldonin tuotantoon? Aivan supermahtavia kirjoja, ja täytyy ehdottomasti lukea järjestyksessä! :) Luin viime kesänä ja rakastuin ü

http://saanan.vuodatus.net/

Marge kirjoitti...

Saana: Kiva, jos vinkeistä oli hyötyä. Mainitsemasi kirjailija ei ole entuudestaan tuttu, mutta pitääpä lainata hänen ensimmäinen kirjansa ja lukea! Kiitos vinkistä! :)

Chatrin kirjoitti...

Väitän edelleen, että meillä on sama maku kirjojen suhteen =) Tuohon Tessiin pitää ainakin tutustua, kiitos vinkeistä!

Marge kirjoitti...

Chatrin: Anna sinäkin vinkkiä, jos luet jonkun hyvä kirjan :)

man with desire kirjoitti...

koti.phnet.fi/petripaavola/DaVincikoodinsanoma.html

Aika mielenkiintoinen tutkimus Da Vinci koodista!

Marge kirjoitti...

Juhani: Onpa tehty iso tuutkimus! Huh! Mutta kyllä, mielenkiintoista.