Viikonloppuna on haikeiltu, hymyilty, itketty, naurettu. Syynä ystävän muutto ensi viikolla Brysseliin sekä toisen muutto Suomen sisällä kauas toiseen kaupunkiin. Vielä vuosi sitten luultiin, että me kaikki pysytään täällä, samalla paikkakunnalla vielä valmistumisenkin lähestyessä, mutta näin se elämä vie. Ei voi olla varma. Kun sydän sanoo, että on mentävä ja lisäpotkun antaa loistavat työtilaisuudet, niin mitä sitä enää vastaankaan panemaan.
Olen koko ajan puhunut ja mielessäni miettinyt, että täältähän ei pois lähdetä. Viihdyn tässä kaupungissa paremmin kuin koskaan missään. Täällä on kaverit, tuttu ympäristö, vilskettä ja vilinää ja samalla luonto lähellä. Miksi täältä edes pitäisi lähteä minnekään, korkeintaan käymään, niinkuin mm. Hollannin vaihto. Nyt kuitenkin olen itsekin joutunut suuntaamaan ajatuksia siihen, että muutaman vuoden kuluttua emme välttämättä asukaan enää täällä. Voimme asuakin, mutta se ei ole enää 100 % varmaa. Mies laittoi kuluneella viikolla yliopiston hakupaperit sisään kahteen uuteen, kaukaisempiin kaupunkeihin. Jos työtilanne näyttää yhtä huonolta pitkään ja opiskelupaikka jollain ihmeenkaupalla aukeaisikin, niin lähtö tässä tulisi.
Eilen vietettiin iltaa tämän Brysseliin muuttavan ystäväni asunnolla. Kaikki oltiin koolla vielä täysin pakkaamattomassa asunnossa ja tänään hänen on jo määrä olla kasaamassa vanhaa elämäänsä laatikoihin ja suunnata kohti uusia tuulia. Toinen ystäväni yllätetään tänään. Häntä harmitti eilenkin kauheasti, että ei ehdi läksiäisiä järjestää. Ei hätää, me olemme pienellä kaverijoukolla järjestäneet ne hänen puolestaan. Hänen poikaystävänsä on mukana samassa juonessa ja pitää huolen, että he ovat tänään illalla kotona. Me aiotaan pärähtää joukolla paikalle mukanamme ruokaa, juomaa ja pieni lahja ja järjestetään piknik heidän olohuoneeseensa. Uloshan piknik olisi ollut ihana järjestää ja viedä tämä ystäväni sinne salaa esim. lenkin varjolla, mutta koska sää on vielä mikä on ja maa aivan märkä, turvaudutaan huomattavasti lämpimämpään ja helpompaan ratkaisuun. Toivottavasti hän ilahtuu ja yllättyy. Ainakaan minkäänlaista aavistusta ei ilmassa ole :)
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti