maanantai 8. joulukuuta 2008

Minä ennen, tässä ja nyt, huomenna.

10 vuotta sitten

1. Elin autuaan lapsen elämää maalla. Huoletonta, vilpitöntä.
2. Vietin joka toisen iltapäivän naapurissa kaverillani ja joka toisen hän vietti meillä.
3. Harrastin yleisurheilua.

5 vuotta sitten

1. Aloin seurustelemaan nykyisen kihlattuni kanssa
2. Opiskelin lukiossa toista vuotta ja pähkäilin uravalintojen kanssa
3. Itsenäistymispaineet ja -kivut olivat kovat. Vanhempien kanssa otettiin välillä yhteen ihan urakalla.

3 vuotta sitten

1. Muutin pois kotoa nykyiseen kotikaupunkiini.
2. Piti alkaa itse maksamaan bensat ym. suuret laskut.
3. Haaveilin, että pääsisin ulkomaille vaihtoon vielä tulevaisuudessa.

Vuosi sitten

1. Olin koulun ohella töissä kahdessa firmassa.
2. Jaksoin vielä juhlia viikollakin ja mennä seuraavana aamuna kouluun.
3. Käytiin avokin kanssa lomalla Kreikan Kossilla.

Tänä vuonna tähän mennessä

1. Olen asunut puoli vuotta Hollannissa, erasmusvaihtarina.
2. Sain elämäni ensimmäisen koiran, Milon <3.
3. Kesällä vietin suurimman osan ajasta lomalla.

Tänään

1. Kävin terveydenhoitajalle näyttämässä kättäni ja diagnoosina venähdys. Ei pitäisi olla mitään vakavaa, kun on lähtenyt paranemaan niin hyvin.
2. Tenttiviikon eka tentti. Se oli tehty 20 minuutissa.
3. Olin tekemässä neljä tuntia ammattikorkeakoulun kansainvälistä itsearviointia - kiitos vaan laatujohtajat ympäripyöreistä ja ei-todellakaan-kansankielisistä-tai-selkeästi-ymmärrettävistä kysymyksistä.

Huomenna

1. Vapaapäivä.
2. Opiskelen viimeisiin tentteihin, yritän ainakin kovasti.
3. Pitkä lenkki.

Ensi vuonna

1. Aloitan uudessa työpaikassa.
2. Asumme uudessa kodissa, jota pääsen sisustamaan toivottavasti hieman suuremmalla budjetilla
3. Valmistun.

Tämän kopsasin vali.valin blogista.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen maalta kotoisin ja harrastanut yleisurheilua! Se taitaa olla maalla the thing, koska KAIKKI harrasti yleisurheilua ainakin meillä päin :)

Marge kirjoitti...

Nonnu: Sillon aikoinaan oli, nykyään suosio on tainnut hiipua. Mutta monet sitä kyllä silloin harrastivat.