lauantai 29. tammikuuta 2011

Tälläinen lauantai

Hyvä päivä alkaa hyvällä aamupalalalla. Syön aina aamupalan, mutta vain viikonloppuisin on aikaa rauhassa syödä se kotona. Viikolla menen aina töihin sen verran ajoissa, että ehdin syödä siellä jotain samalla kun lukee päivän lehden.

Viikolla aamupalani koostuu kahvin lisäksi joko leivästä, jugurtista, karjalanpiirakasta tai banaanista. Ja kahvia kuluu useampi kuppi. Kahvi kun ei maistu koskaan yhtä hyvältä kuin aamuisin. Viikonloppuaamiainen on sen sijaan monipuolisempi. Leivät kaikilla herkuilla, maitokahvi, mehu sekä jugurtti on aika yleinen lauantain aamupala. Sillä pärjää pitkälle iltapäivään. Tämän hetken lempijugurttia on kuvan Banaani-Passiohedelmä. Ihan tosi hyvää! :)

Paita - Pull & Bear
Liivi - Mango
Legginssit - H&M
Saappaat - Bianco

Päivän vietin ystäväni kanssa sisustuksen merkeissä. Ja voin sanoa, että kyllä se lipastokin taas löytyi. Muutama vaihtoehtokin jopa on, että huomenna käydään M:n kanssa se valkkaamassa.

Ystävänikin on juuri muuttanut ja lähinnä tehtiin tänään hänen ja hänen miehensä (ja heidän kahden koiransa, joista kuvassa Bella-neiti) uuteen kotiin vähän hankintoja. Vielä puuttuu paljon mm. tekstiilejä, hyllyjä seinälle, mattoa keittiöön jne, mutta taas tämän päivän jälkeen on saatu heidänkin kotiaan eteenpäin. Lattia on ihana valkoinen laminaatti ja lattialle ostettiin tänään ruskea karvamatto sekä sohvalle Ikeasta samoja tyynyjä mitä meiltäkin löytyy.

Ruskeaa löytyy myös korosteseinästä, mutta muutoin värimaailma tulee olemaan vaalea. Uusi orkidea pääsi senkin päälle ja siellä koreilee myös minun ja toisen ystäväni viimeisin synttärilahjahankinta eli lasimaljat hopeisin kynttilöin.

Ja hopeaa löytyi lisää tänään Ikeasta kynttilänjalkojen verran.


Huonekaluissa on korkeakiiltovalkoista, jota löytyy myös keittiöstä. Tilava tila kokkailla ja pöytään mahtuu vieraatkin syömään. Illanviettoja vaan viettämäään. Ja voin kertoa, että täällä ei illanistujaisissa lopu juomat kesken! Sen verran viiniä on varastoitu viinitelineisiin. ;) Nyt shoppailu- ja sisustustäyteisen päivän jälkeen M valmistaa meille pihviä ja salaattia ja illalla voisi katsoa vaikka jonkin leffan. Hyvä ja kiva päivä!

9 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Upea keittiö! :) Vitsit, kaikilla muilla tuntuu aina olevan niin hienot kodit. Kai se on sitä vaan, kun tätä omaa katselee joka päivä. :D

Elbu kirjoitti...

Ihana keittiö, just tollasen haluan meillekin! 8)

Sari kirjoitti...

Ihana upea keittiö! <3

Pipari kirjoitti...

Toi keittiö on ihan to die for ahhh!:)

Marge kirjoitti...

Kaikille teille yhteisesti: Minäkin tykkään hurjasti tuosta keittiöstä :) Tyylikäs ja tilava. :)

Satu kirjoitti...

ihanan näköistä!!!! :)

Aune kirjoitti...

kylläpä näyttää upealta!!

Marge kirjoitti...

S ja Aune: Niin minustakin. :)

Nella kirjoitti...

Teidän koti on niin kaunis ja aivan teidän näköinen <3