sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Kotia etsimässä.

Maha on pullollaan suklaamunia ja äidin tekemiä herkkuja. Siskon pöydällä on valmistujaislahjaksi saatuja lahjoja; kauniita kukkia, muutama maljakko, Pentikin lahjakortti, "aarrearkku", shampanjaa, kattila, taulu ym. lähinnä kotiin liittyvää. Milon kanssa treenattu metsässä. Ulkona ei voi kävellä juuri muilla kuin kumikengillä.  Laukut on jo pakattu huomista aamua varten. Pääsiäinen siis vietetty maalla. :)


Olen illan lähinnä selaillut sisustuslehtiä haaveillen jo uuden kodin laittamisesta. Muuttokin alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan todellisemmalta, sillä olen ensi viikolla (toivottavasti jo heti tiistaina) menossa kurkistamaan miltä eräs kaksio näyttäisi Tapiolassa. Sijainti olisi ainakin mitä parhain. Meren lähellä, aivan Länsiväylän tuntumassa eli stadiin (olen jo oppinut himpun paikallisten "kieltä")  lyhyt matka ja Miloakin ajatellen sijainniltaan loistopaikalla. Asunto on jonkin verran Kuopion kämppää pienempi, eikä pohjaratkaisusta tai asunnon yleiskunnosta vielä ole tietoa, mutta katsomallahan se selviää. Isä ja appiukkokin eilen huokailivat, että taas niitä nuoria pitää lähteä muuttamaan ja kuinkahan kauan tällä kertaa kestää, että paikallaan pysyvät. No, toivottavasti se seuraava muutto olisi tämän jälkeen jo oikeasti omaan asuntoon. :)

4 kommenttia:

Pisaroita kirjoitti...

Peukut pystyssä asunnon löytymisen suhteen!! *pusuhali* <3

Chatrin kirjoitti...

Tsemppiä tsemppiä!

Aune kirjoitti...

toivottavasti se asunto on kiva! :)

Marge kirjoitti...

Katja: Sun peukut selkeesti auttoi, kun koti löytyi niin vaivattomasti. <3

Chatrin: Kyllä teidän kaikkien tsemppi on hirmuisesti auttanut. :)

Aune: Lopulta jätin sen Tapiolan asunnon katsomatta, koska haluttiin parveke. Tapiola olis kyllä alueena ihan huippu ollut.