maanantai 1. maaliskuuta 2010

Väliaikaiskoti

Kotiutuminen Tapiolaan on sujunut hyvin. Perjantaina muutin kahden matkalaukun kanssa VR:n matkassa ja nyt jo puhun asuvani kotona. Lauantaina käytiin väliaikaiskämppikseni kanssa lenkkeilemässä ympäri Tapiolaa, käytiin tarkastamassa työpaikkani sijainti, shoppailtiin Sellossa, hankittiin minulle kirjastokortti, istuttiin iltaa toisen tulevan väliaikaiskämppiksen luona ja jatkettiin iltaa pidemmälle Helsingin yössä. Sunnuntaina valmistauduin vain ekaan työpäivään ja katselin Suomen pronssipelin uusintana. Tänään alkoi sitten työt. Löysin ongelmitta perille, sain kivan vastaanoton uusilta työkavereilta ja pientä esimakua tulevista työtehtävistä ja huomenna jatketaan sitten perehdytyksen parissa.

 
Nyt pieni esittely toisesta väliaikaiskodistani. Asunto on 35 neliön yksiö Espoon Tapiolassa, jossa asustelen suunnilleen joka toinen viikko seuraavien kolmen kuukauden ajan. Sisustuksesta voi ehkä päätellä, että asunto kuuluu miehelle. Hän on hyvä ystäväni ja entinen luokkatoverini Kuopiosta. Pikkuhiljaa kaikki näköjään valuvat pääkaupunkiseudulle.

Värimaailma on läpi asunnon punaista, mustaa ja valkoista. Hyvin viihdyn tälläisessä värimaailmassa.

 
Tässä kämpässä asuessa siisteys on välttämättömyys. Ei siis levitellä vaatteita pitkin lattioita, muuten tulee huutia :)

 

En usko, että yhteiselossa tulee sen kummempia ongelmia. Suunnitelmia on vaikka kuinka mitä kaikkea voidaan iltaisin tehdä. Muutama muukin kaverini asuu Tapiolassa, joten kiva että kavereita löytyy heti lähipiiristä. Huomenna tapaan lapsuusajan parasta ystävääni kahvin äärellä. Olemme asuneet vuosikaudet jo aivan eripuolilla Suomea, mutta niin se menee näköjään että ympäri mennään, yhteen tullaan.

Toinen väliaikaiskotini tulee myös myöhemmin esittelyyn. Siellä pääsen asustelemaan niinikään yhdessä hyvän ystäväni ja entisen luokkalaiseni, hänen poikaystävänsä sekä heidän pienen brazilianterrierinsä kanssa. Nyt tämä elämä on tälläistä matkalaukkuelämää. Vaatteiden vaihtelua osoitteesta toiseen ja viikonloppureissailua pitkien matkojen päähän. Olen todella iloinen, että löytyy sellaisia ystäviä jotka ottivat minut luokseen majailemaan. Muuten olisimme joutuneet maksamaan kahdesta isosta asunnosta kallista vuokraa kolme kuukautta päällekkäin (M pystyy tulemaan Kuopiosta perässä vasta toukokuun lopussa töiden takia) ja nyt minulle jää aikaa etsiä meille tulevaa kotia. Kivaa olla täällä!

9 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kivalle näyttää sun väliaikaiskoti :)

Beanna kirjoitti...

Oo, Tapiola, tuli ihan ikävä sitä<3 :) Tervetuloa tänne päin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Aikas siisti ja tyylikäs yksin asuvan miehen asunnoksi :) toivottavasti työt alkavat kivasti ja viihdyt pääkaupunkiseudulla.

Naily kirjoitti...

Tosi kiva sisustus väliaikaiskodissasi. Jotenkin ei miehen kämpäksi arvaisi, kun on niin hyvin mätsätty kaikkea. Perinteinen palmuvehkakin näyttää olevan esillä. :D

Pisaroita kirjoitti...

Marge kultanen, et usko kuinka ylpeä mä oon susta <3

Chatrin kirjoitti...

Onpa siisti koti miehellä, vau! Ja kiva kuulla, että olet viihtynyt ja että työt alkoi hyvin.

Pipari kirjoitti...

Onpas siisti ja selkeä miehen asunnoksi. :D Kiva nähdä missä asut ja kiva myös kuulla, että uudet työkaverit ottivat sut hyvin vastaan! :)

Alma kirjoitti...

On kyllä todella hienoa, että ystäväsi haluavat sinut majoittaa. Kunhan nyt vaan ete levittele niitä tavaroita.:) Työintoa!

Marge kirjoitti...

sups: Hyvin täällä viihdyn. :)

Marie Keksi: Tapiola on ihana paikka! Voisin täältä omankin asunnon haluta. :)

silkkis: Joo, on kyllä. Työt on alkanu hyvin. Päivät on kuluneet niin äkkiä, että ei uskokaan. Onhan se osittain alkuintoiluakin, mutta hyvä merkki jos työpäivän jälkeen on ihan sellainen olo, että jokos se päivä oli ohi.

Tincali: Nyt kun katselen itsekin kuvia, niin ei noista kyllä huomaisikaan välttämättä, että koti on miehen. Ehkä käsipainoista ja hatuista seinillä korkeintaan.. :)

Katja: <3

Chatrin: Oon viihtny hirmuisen hyvin. :)

Pipari: Kaikki on menn kyllä hyvin. :) Hyvä päätös oli muuttaa tänne!

Alma: Ilman näitä kavereitani olisi tullut tosi kiire etsiä asuntoa. Lisäks olis pitänyt maksaa kahta kallista vuokraa päällekkäin, joten tää järjestely on tosi hyvä. :)