torstai 14. tammikuuta 2010

Kylpylään, kylpylään.

Taas ollaan askelta lähempänä viikonloppua. Illat kuluu jotenkin niin äkkiä, että aika kuluu aika hujauksessa. Maanantaina lenkkeilin ja siivoilin kotia, tiistaina treffasin ystävää kaupungilla hyvän salaatin äärellä ja eilen kävin illalla tekemässä vielä ylimääräisiä töitä vanhalla työpaikalla. Nyt ollaan jo torstaissa ja huomenna lähdetään maalle vanhempia ja pitkäaikaisimpia ystäviä moikkaamaan. Ikävöin jo myös pikkuista kummityttöäni, jota on päästävä katsomaan. Ja kiva, kun Milo saa taas pari päivää juosta vapaana niin paljon kuin lystää.


 Neule - Vila
Toppi - Gina Tricot
Farkut - Replay

Minulle on iskenyt ihan kauhea lomakuume. Viimekertasesta etelään suunnatusta ulkomaanmatkasta on jo aikaa (syksyllä 2008 Rodoksella), eikä lähitulevaisuudessa ole vielä tietoa seuraavasta varmasta ulkomaanmatkasta. Jos meillä sattuu hyvä tuuri minun ja ystäväni lomien ajankohdan suhteen, niin jonnekin etelään lähdetään syksymmällä. Maistuisi se loma toki Suomessakin. Kesällä ajateltiinkin kaveriporukalla harrastaa vähän kotimaan matkailua. Lähdetään tekemään ainakin pidennetyn viikonlopun mittainen road trip ympäri Suomea. Muutama auto alle ja matkaan. Toivottavasti tulee kuuma ja aurinkoinen kesä! :)

Jotain kivaa on silti tulossa lähiaikoinakin, nimittäin kylpyläviikonloppu! :) Olen pari päivää tutkaillut kylpylähotellien hintoja ja kohta varataan meille tammikuun viimeiselle viikonlopulle kylpyläloma Rantasipi Laajavuoreen. Ihanaa päästä muutamaksi päiväksi nauttimaan hotellissa nukkumisesta, muhkeista aamupaloista, uimisesta ja kuntosalista sekä ehkä jostain hieronnastakin. Tätä odotellessa!



Ja loppuun vielä äskeiseltä lenkiltä kuva, kun käytiin Milon kanssa hämmästelemässä Puijon hiihtäjiä. :D

7 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Ihana tuo kuva! Minäkin käyn alkuviikosta lenkkeilemässä Maisan kanssa ehkä jopa samoissa maisemissa, kun vieraillaan siskoni luona Kuopiossa :)

vippe kirjoitti...

Toi kylpyläviikonloppu kuulostaa niin hyvältä! :)

Alma kirjoitti...

Oikein kivaa viikonloppua sulle! Ja kivalta kuullostaa kylpyläloma!

Naily kirjoitti...

Kylpyläviikonloppu ja roadtrip kuulostavat mukavilta. :) Kotimaan matkailu on mukavaa. Minusta on ihanaa päästä taas Tampereella käymään.

Hei, kerropas jotain vinkkejä Rodokselta jos tulee jotain erikoista mieleen! Ollaan menossa sinne kesällä. :) Millaiset olivat kokemukset?

Riehu kirjoitti...

Ai että tykkään automatkoista Suomessa, sitten jos sattuu vielä lämmin, aurinkoinen ilma niin mikäs sen kivempaa! Kylpylät houkuttelis mutta tuntuu että ne on aika kalliita...haluaisin myös niihin kaikkiin ihaniin hoitoihin. :) Kivaa viikonloppua!

Chatrin kirjoitti...

ROADTRIIIP!Miehen kanssa pyörittiin viime kesä suomessa, mutta olis se ollut paljon kivempaa isommalla porukalla. Teille tulee varmaan huisia!

S-bonuskortilla on myös monesti jotain hyviä kylpylätarjouksia..

Marge kirjoitti...

Minna: Tervetuloa Kuopioon. :) Tuolla Puijon suunnalla onkin hyvät lenkkimaastot, tosin nyt talviaikaan monet reitit on lähinnä hiihtäjien käyttöön. :)

vippe: Niin kuulostaa. En malta odottaa. :)

Alma: Kiitos. Toivottavasti sinunkin viikonloppusi oli mukava. Teidän tyttöjen ilta kuulosti ainakin tosi huipulta!

Tincali: Tampere on tosi kaunis kaupunki. Tykkään käydä siellä aina kovasti. :) Rodos oli hyvä lomakohde. Auriko paistoi koko loman ja aika auringonpalvojalle sopiva kohde. Tuulisemmalla puolella olevalla rannalla ei pääse edes läkähtymään. Me oltiin silloin Dionysos -nimisessä hotellissa, joka oli ainakin ihan huippu hyvä. Siitä oli jonkin verran matkaa sinne Rodoksen kaupunkiin, jossa sitten oli enemmänkin nähtävää ja osteltavaa.

Riehu: Mä en ole sitten lapsuusvuosien matkustellut tuolleen road trip -tyylillä Suomessa, joten nyt on kiva lähtee reissuun. :)

Chatrin: Muistankin, että olitte viime kesänä Suomea kiertämässä. Kävitte monessa paikassa. :) Toivottavasti itsekin pääsisi pitkälle kierrokselle.