tiistai 28. huhtikuuta 2009

Kirpparishoppailua vol. 2

Taas tein vaateostoksia kirpparilta! Mun vaatelöytämättömyyteen on tullut muutos. Kävin tänään katsastamassa kohtalaisen uuden kirpputorin keskustasta ja siellähän oli vaikka mitä! En jaksanut (tai oikeammin malttanut) edes kiertää koko kirpparia läpi, mutta silti mukaan tarttui kaikenlaista. Saatte siis taas pienen katsauksen tämän päivän hankinnoista.

Yksi vyö lisää. Tämä käy niin vyötärölle kuin lantiollekin pidettäväksi. Hintaa 0,40€.

Kynttiläjuttuja ei voi koskaan olla liikaa (paitsi miehen mielestä!) Nyt ostin tuon vaaleamman sinisen tuikkujutun 0,20€ ennestään olevien tummansinisten kanssa pidettäväksi. Ne ovat muutaman vuoden takainen joululahja ystävältä.

Melko paljon myynnissä oli vielä talvisempia vaatteita, mutta jotain kesäistäkin löytyi. Musta vekkihame 2€:lla.

Ja vielä Espritin valkoharmaa raidallinen paita 3€:lla. Paidassa on taakse solmittava nauha, joka siis kulkee myös edestä. En tiedä tuleeko tätä paljon pidettyä, mutta ei tuo suuri investointi ollut. Ja päällä kyllä oli ihan kivanoloinen.

Kirpparilla pyörimisen jälkeen kävin hakemassa subin (grillattu kananrinta kaikilla mausteilla, nam!) matkalla kotiin ja ehdin hetken istua parvekkeella auringossa, ennen kuin iski sadekuuro. Koska minulla alkoi nyt viikon mittainen loma, niin tulevan viikon aikana ehtii touhuta kaikenlaista. Olisihan tuossa koko ajan tuo oppari tehtävänä, mutta annoin itselleni luvan olla koskematta siihen vapun aikaan. Viikko kuluu vapun ja juhlinnan merkeissä, Suomen pelejä seuratessa (kisastudiota suunnitteilla), huomenna kaverin luona muuttoapuna, lopummalla viikkoa leffailtaa kaverilla ja toivottavasti aurinkoa ottaessa uudelleen aloitettua juoksuharrastusta unohtamatta. Kiva viikko toivottavasti tulossa.

Jos en ennen vappua enää postaile, niin kaikille ihan huisin hauskaa vappua! =)

Edit: Just tajusin, että mullahan ei oo enää koulua kuin perjantaisin :D Tää mun loma siis onkin vähän pitempi kuin kuvittelinkaan. Työharjoittelu hei, voisin jo tulla töihin!

4 kommenttia:

fudge kirjoitti...

Voi miten kivoja ostoksia! :) Eikä kynttiläjuttuja voi olla ikinä liikaa!!! :D

Marge kirjoitti...

fudge: Sitä minäkin oon miehelle koittanu jankuttaa, että niitä kynttiläjuttuja voi vaihtaa ja vaihtelu sitä paitsi virkistää, että saa niitä ostaa lisää ;)

Alma kirjoitti...

Ihanaa vappua sinnekin ja ennenkaikkea piiiitkää ja keväisen innokasta loma-aikaa.

Marge kirjoitti...

Alma: Kiitos paljon! =) Samoin hyvää vappua!